Kysely: Isännöintiyritykset valmiina hoitamaan uuden asunto-osakeyhtiölain velvoitteet
Tiedote 20.8.2010
Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan heinäkuun alussa. Isännöintiyritykset ovat pääosin valmiina tuottamaan lain mukaisia uusia palveluita. Tämä selviää Isännöintiliiton teettämästä kyselystä, johon vastasi kesä-heinäkuussa 194 isännöitsijää.
Uuden asunto-osakeyhtiölain mukaisesti osakkaan on ilmoitettava taloyhtiölle remontista aina, kun se voi vaikuttaa talon rakenteisiin tai naapurihuoneistoihin. 69 prosenttia isännöintiyrityksestä oli heinäkuun alussa sopinut taloyhtiöiden kanssa, kuinka muutostyöilmoituksiin liittyvät käytännössä hoidetaan. Kolmella neljästä isännöintiyrityksestä oli valmius tallentaa osakkaiden muutostyöilmoitukset sähköiseen rekisteriin.
84 prosenttia vastanneista oli tiedottanut osakkaille ja asukkaille muutostöiden ilmoituskäytännöistä. Monet isännöintiyritykset ovat antaneet osakkaille uusien käytäntöjen mukaiset ohjeet esimerkiksi verkkosivuillaan tai kirjeitse.
82 prosenttia isännöitsijöistä kertoi, että isännöintiyritys on valmis antamaan uuden asetuksen mukaisen isännöitsijäntodistuksen. Vuokrausta varten isännöitsijäntodistuksen on valmis antamaan 68 prosenttia vastaajista.
Selvityksen teki kesä-heinäkuussa Promenade Research Oy Isännöintiliiton toimeksiannosta.
Isännöintiliiton verkkosivuille on koottu osakkaille ja taloyhtiöiden hallituksen jäsenille tietopaketti uudesta asunto-osakeyhtiölaista.
Lisätiedot
Isännöintiliitto Toimitusjohtaja Tero Heikkilä, puh. 0400 160 342
Isännöintiliitto työskentelee isännöinnin tunnettuuden ja arvostuksen parantamiseksi. Kehitämme isännöintiä ja koko kiinteistöalaa yhdessä jäsenten, asiakkaiden ja palveluntarjoajien kanssa.
Isännöintiliitossa on mukana noin 300 isännöintiyritystä ja 22 yhdistystä. Tämä on yli 2/3 Suomen isännöinnistä ja kattaa 40 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä yli miljoona suomalaista.
www.isannointiliitto.fi
www.kotitalolehti.fi
Julkaistu: 20.8.2010 08:25