Huoneistoremontti-opas ja Putkiremontti-opas
Energianeuvontaa taloyhtiön asukkaille

Etusivu > Taloyhtiölle > Ajankohtaista > Palovaroittimien myynti kasvoi viime vuonna

Palovaroittimien myynti kasvoi viime vuonna

Tukesin tilastojen mukaan Suomessa myytiin vuonna 2009 yhteensä 636 000 palovaroitinta, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Palovaroittimet toimivat keskimäärin 7 - 10 vuotta, joten vuosituhannen vaihteessa ostetut laitteet on aika vaihtaa uusiin.

Tukesin ylitarkastaja Risto Raition mukaan myynnin kasvuun on vaikuttanut se, että 2000-luvun vaihteessa ostettujen laitteiden toiminta on alkanut hiipua. Myös uudet säädökset ovat edistäneet palovaroittimien myyntiä. Vuoden 2010 alusta lähtien tuli voimaan määräys, jonka mukaan palovaroittimia tulee olla vähintään yksi asunnon jokaisen kerroksen 60 asuinneliötä kohti.

Kaikkiaan Suomessa on myyty vuosina 1998 - 2009 yhteensä noin 6,3 miljoonaa palovaroitinta. Vakituisen asunnon lisäksi palovaroitin on pakollinen myös kesämökillä.

Taulukko myyntimääristä 2007 - 2009

Lähde: Turvatekniikan keskus (Tukes)

Julkaistu: 31.3.2010 09:32