Juho Salonen: Kauppakorkeasta isännöintiyrittäjäksi

Toimitusjohtaja Juho Salonen: Turun Seudun Kiinteistöpiste Oy

Minua on aina kiehtonut yrittäjyys. Kun opintoni kauppakorkeakoulussa alkoivat olla loppusuoralla, huomasin Kauppalehdessä uutisen, että isännöintialalla riittäisi työsarkaa nyt ja tulevaisuudessa. Samoihin aikoihin hyvä ystäväni oli valmistumassa rakennusinsinööriksi. Pohdimme, että jos yhdistäisimme voimavaramme, taustamme muodostaisi oivallisesti isännöintialaa palvelevan kokonaisuuden. Päätimme perustaa yrityksen ja katsoa, mitä se tuo tullessaan.

Isännöintiala oli minulle jossain määrin entuudestaan tuttu. Olin asunut koko ikäni asunto-osakeyhtiössä ja tiesin pääpiirteissään eri toimijoiden roolit. Olen myös aina ollut kiinnostunut kiinteistöistä ja asumisesta. Ennen yrityksen perustamista etsin laajasti osaamistani syventävää tietoa eri lähteistä, mutta myönnettävä on, että paljon olen sittemmin oppinut uutta.

Työmäärän paljous sekä tehtäväkentän laajuus ovat olleet suurimmat yllätykset. Isännöitsijän tulee osata monia eri osa-alueita. Meille on kuitenkin alusta asti ollut selvää, ettei kaikkea tarvitse osata itse, vaan pitää ymmärtää hyödyntää asiantuntijoita oman tekemisen tukena. Hyvän verkoston rakentaminen on tärkeää, on tiedettävä kenen yhteistyökumppanin puoleen kääntyä missäkin asiassa.

Taloyhtiön etu on toimintaamme kaikessa linjaava periaate. Alhaista vastiketta tärkeämmäksi katsomme, että asukkaat viihtyvät kodeissaan ja kiinteistö pysyy kunnossa.

Mielestäni ihanteellisia ominaisuuksia isännöitsijälle ovat rauhallisuus ja hyvät ongelmanratkaisutaidot. Asiakastyytyväisyyden kannalta katson tärkeäksi myös tavoitettavuuden ja lupauksista kiinni pitämisen. Suosittelisin ehdottomasti isännöintialaa kaikille, joita taloyhtiömaailma ja asuminen kiinnostavat.

Alalle tulijoita kehottaisin rohkeasti kontaktoimaan suoraan niitä isännöintiyrityksiä, joissa he haluaisivat työskennellä. Kun jalan saa oven väliin, on hyvä vaihtoehto tämän jälkeen isännöinnin ammattitutkinnon suorittaminen esimerkiksi oppisopimuksella.

Parasta työssäni ovat asiakaskontaktit. Asunto-osakeyhtiössä asuu monenlaisia ihmisiä, joihin tässä pääsee tutustumaan. Lisäksi nautin siitä, että kaikki päivät ovat erilaisia ja aina oppii uutta.