Merja Laaksonen: Alanvaihtajana isännöintialalle

Toimitusjohtaja Merja Laaksonen, Isännöintipalvelu Isarvo Oy

Ennen isännöitsijäksi hakeutumista tein pitkän uran Postilla. Ensimmäisen työtarjouksen isännöintialalta sain 90-luvulla, ollessani muutaman vuoden virkavapaalla ravintolapuolen yrittäjänä. Tuolloin halusin kuitenkin vielä katsoa, mitä Postilla olisi tarjottavaa.

Postille palattuani olin mukana rakentamassa uutta myyntikanavamallia, puhelinmyyntiyksikköä yritysasiakkaille. Sittemmin siirryin Postin Lehtiliiketoimintayksikköön, ja toimin AlmaMedia konsernin asiakkuuspäällikkönä. Kun AlmaMedia alkoi suunnitella omaa jakeluverkostoaan, arvasin tämän tarkoittavan Yt-neuvotteluita.

Asiaa ennakoiden soitin minua aiemmin isännöintialalle houkutelleelle. Hän kannatti edelleen alalle hakeutumista ja niinpä hankin harjoittelupaikan isännöintiyrityksestä ja hakeuduin suorittamaan isännöinnin ammattitutkintoa.

Ennen isännöintialalle siirtymistä olin toiminut taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajana ja tiesin suuntaa-antavasti mitä isännöitsijän tehtäväkenttään kuuluu. Asiakkaana minulla oli myös näkemys siitä, mitä on hyvä isännöinti.

Minulla on kaupallinen pohjakoulutus, jota olen sittemmin täydentänyt mm. johtamisen erikoisammattitutkinnolla. Isännöinnin ammattitutkinnon jälkeen olen suorittanut Johtavan ammatti-isännöitsijän koulutuksen ja tutkinnon (AIT). Mielestäni kaupallinen koulutus antaa hyviä valmiuksia alalle, mutta isännöitsijän työn oppii kuitenkin parhaiten sitä tekemällä. Tehtävä sopii hyvin alan vaihtajille, sillä elämänkokemus on rikkaus tässä työssä.

Erilaiset lainsäädännölliset uudistukset ovat tuoneet uusia velvoitteita isännöinnille. Alaa koskeva murros jatkuu yhä esimerkiksi digitalisaation tarjoamina mahdollisuuksina. Samaan aikaan kun toimintaympäristöön vaikuttavat muutokset uudistavat alaa, katson, että myös asiakkaat ovat tulleet entistä tietoisemmiksi isännöinnistä. Mielestäni muutokset vievät alaa eteenpäin. 

Tiivis yhteistyö asiakkaiden kanssa on isännöitsijän tehtävässä parasta. Myös työn monipuolisuus viehättää ja tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuden uuden oppimiseen. Isännöitsijän työtä suosittelisinkin monipuolisesta asiakastyöstä kiinnostuneelle. Sosiaalisen kanssakäymisen tulee olla alalle hakeutuvalle luontevaa, sillä työtä tehdään asiakkaiden kanssa. Isännöinti on luottamustehtävä, isännöitsijä myy itseään ja omaa asiantuntemustaan. Esiintymisvalmiudet ja kyky vakuuttaa ihmiset ovat tässä työssä tärkeitä ominaisuuksia.

Isännöitsijän työ on erityisesti kevätkaudella kiireistä. Itsensä johtamisen taidot sekä oman ajankäytön hallinta ovat tärkeitä. Lisäksi pitää olla kykenevä osallistumaan iltakokouksiin. Isännöitsijänä kohtaamme erilaisia elämäntilanteita ja välillä myös surullisia kohtaloita. Oman jaksamisen kannalta on tärkeää, ettei anna näiden mennä ihon alle.

Isännöintiala tarjoaa hienoja mahdollisuuksia henkilölle, jotka tykkäävät asiakastyöstä ja haluavat olla vaikuttamassa asumiseen ja taloyhtiöiden arvon kehittymiseen.