Johtamisen aamukahvit 2023: Yläpilvestä konkretiaan – Miten pääsee alkuun työhyvinvoinnin kehittämisessä?
Isännöintiliitto tarjoaa jäsenyritysten johdolle ja esimiehille sekä esimiestehtävistä kiinnostuneille neljästä tilaisuudesta koostuvan aamukahvien sarjan. Tilaisuudet järjestetään virtuaalisesti vuoden 2023 aikana.
Aamukahvien tavoitteena on tarjota tuoreita näkökulmia johtamiseen, lisätä johtamisosaamista sekä innostaa keskusteluun käsiteltävien teemojen ympäriltä. Vuoden 2023 teemana on Yläpilvestä konkretiaan – Miten pääsee alkuun työhyvinvoinnin kehittämisessä?
Alustamassa aamukahveilla on Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva ja johtaja Marianne Falck-Hvilstafeldt ja mukana on myös vierailevia asiantuntijoita.
Sarja koostuu neljästä tilaisuudesta:
16.3. klo 9.00 – 10.30 Miten hyvän johtamisen itsestäänselvyyksistä pääsee konkretiaan?
Kun puhutaan hyvästä johtamisesta, saattaa puhe kuulostaa jatkumolta latteuksia ja itsestäänselvyyksiä. Hyvä johtaminen kuulostaa helpolta mutta tosielämässä sen toteuttaminen on todella vaikeaa. Miten hyvän johtamisen polulla pääsee puheista ja itsestäänselvyyksistä konkretiaan? Saamme tilaisuuteen mukaan myös isännöintiyrityksien johtoa jakamaan tosielämän esimerkkejä.
Keskustelemassa:
- Johtaja Marianne Falck-Hvilstafeldt, Isännöintiliitto
- Toimitusjohtaja, isännöitsijä Ilja Knuutinen, Iljan isännöinti
Aiheesta Hyvä johtaja -blogissa: https://hyvajohtaja.fi/miten-hyvan-johtamisen-itsestaanselvyyksista-paasee-konkretiaan/
9.5. klo 9.00 – 10.30 Henkilöstökyselyt
Parhaimmillaan henkilöstön pulssilla olemalla voi ennustaa tulevaa, sanotaan. Siksi henkilöstökyselyt pitäisi nähdä työkaluna päästä kiinni keskeisimpiin kehittämiskohteisiin ja parantaa työhyvinvointia ja sitoutuneisuutta. Kuinka valjastaa henkilöstökyselyt johtamisen ja työyhteisön kehittämisen analyyttiseksi työkaluksi? Aiheeseen pureudutaan myös konkreettisin käytännön esimerkein.
Keskustelemassa:
- Toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva, Isännöintiliitto
- Asiantuntijavieras
Aiheesta Hyvä johtaja -blogissa: https://hyvajohtaja.fi/ihanat-kamalat-henkilostokyselyt/
13.9. klo 9.00 – 10.30 Miten saadaan henkilöstö mukaan kehittämään työyhteisöä?
Hyviä työpaikkoja yhdistää henkilöstön into ja sitoutuminen yhteiseen tekemiseen. Työpaikan henkilöstöedustajissa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia lakisääteistä laajempaankin rooliin työhyvinvoinnin edistämisessä. Kuinka henkilöstöedustajia voidaan hyödyntää työpaikan kehittämisessä? Saamme tilaisuuteen mukaan myös isännöintiyrityksien johtoa jakamaan tosielämän esimerkkejä.
Keskustelemassa:
- Johtaja Marianne Falck-Hvilstafeldt, Isännöintiliitto
- Asiantuntijavieras
Aiheesta Hyvä johtaja -blogissa: https://hyvajohtaja.fi/mika-ihmeen-flow/
7.12. klo 9.00 – 10.30 Työsuhde-edut
Työsuhde-eduilla voidaan paitsi sitouttaa nykyistä henkilöstöä myös houkutella uusia tekijöitä. Monella osaajapulasta kärsivällä alalla työsuhde-edut ovat keskeisiä sitouttamis- ja työhyvinvointitekijöitä. Millaisia työsuhde-etuja työantajilla on ja mitä niitä suunniteltaessa olisi huomioitava?
Keskustelemassa:
- Toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva, Isännöintiliitto
- Asiantuntijavieras
Osallistumisehdot:
Koulutus on maksuton. Johtamisen aamukahveille voivat osallistua ainoastaan Isännöintiliiton jäsenyritysten henkilökunta. Ilmoittautumalla koulutukseen hyväksyt lomakkeelle täyttämiesi tietojen luovuttamisen Isännöintiliiton jäsenrekisteriin.
Osallistumislinkit koulutuksen webinaaritoteutuksiin saat aina päivää ennen koulutusta. Osallistua voi joko yksittäiseen tilaisuuteen tai koko sarjaan. Teemme tilaisuuksista tallenteet, jotka lisätään jälkikäteen Mappi-jäsenpalveluun.
Tervetuloa mukaan kuulemaan, keskustelemaan ja innostumaan johtamisesta!
Tutustuthan myös tapahtumaohjeisiimme: https://www.isannointiliitto.fi/tutustu-meihin/hallitus-ja-paatoksenteko/kaytannot-tapahtumissa-ja-kokouksissa/