Isännöintiliitto tarjoaa jäsenyritysten johdolle ja esimiehille sekä esimiestehtävistä kiinnostuneille neljästä tilaisuudesta koostuvan aamukahvien sarjan. Tilaisuudet järjestetään virtuaalisesti vuoden 2021 aikana.

Aamukahvien tavoitteena on tarjota tuoreita näkökulmia johtamiseen, lisätä johtamisosaamista sekä innostaa keskusteluun käsiteltävien teemojen ympäriltä.

Alustamassa aamukahveilla on Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva ja johtaja Marianne Falck-Hvilstafeldt sekä mahdollisia vierailevia asiantuntijoita.

Alustusten kuuntelemisen lisäksi kehotamme osallistujia pitämään oppimispäiväkirjaa. Oppimispäiväkirjan tavoitteena on aktivoida osallistujat prosessoimaan käsiteltäviä teemoja oman yrityksensä sekä johtamisensa näkökulmasta. Oppimispäiväkirjaan voi kirjoittaa ylös oivalluksia sekä asioita, joita omassa johtamisessaan tai yrityksensä käytännöissä ajattelee muuttavansa tai kokeilevansa. Kaikille oppimispäiväkirjan kirjoittaneille ja palauttaneille toimitamme todistuksen kokonaisuuteen osallistumisesta. Aamukahveille voi osallistua voi myös ilman, että palauttaa oppimispäiväkirja, mutta tällöin osallistumisesta ei saa todistusta.

Sarja koostuu neljästä tilaisuudesta:  

18.3. klo 9.00-10.00 Teemana osaavan työvoiman saatavuus ja rekrytoinnit

26.5. klo 9.00-10.00 Teemana henkilökunnan sitouttaminen

8.9. klo 9.00-10.00 Teemana jaksaminen ja hyvinvointi

16.12. klo 9.00-10.00 Teemana yrityksen prosessit ja laatu

Osallistua voi joko yksittäiseen tilaisuuteen tai koko sarjaan. Teemme tilaisuuksista tallenteet, jotka lisätään jälkikäteen Mappi-jäsenpalveluun.

Tervetuloa mukaan kuulemaan, keskustelemaan ja innostumaan johtamisesta!

Osallistumisehdot:

Koulutus on maksuton. Johtamisen aamukahveille voivat osallistua ainoastaan Isännöintiliiton jäsenyritysten henkilökunta. Ilmoittautumalla koulutukseen hyväksyt lomakkeelle täyttämiesi tietojen luovuttamisen Isännöintiliiton jäsenrekisteriin.

Lisätietoa koulutuskokonaisuuden oppimispäiväkirjasta saat lähempänä koulutuksen alkua. Osallistumislinkit Johtamisen aamukahvien webinaaritoteutuksiin saat aina päivää ennen koulutusta.