Isännöinti Luotsi tarjoaa isännöintipalveluita pääkaupunkiseudulla sijaitseville, palvelun laatua arvostaville taloyhtiöille. Tuotamme kaikki isännöinnin palvelut oman henkilöstön voimin saman katon alta. Poikkeuksellinen toimintamallimme varmistaa asumisen sujuvuuden ja taloyhtiön arvon kehittymisen. Haluamme tarjota isännöintiä, jollaista itsekin haluaisimme saada. Luotsin asiakkaita palvelee 70 asiantuntijaa ja liikevaihto on 8 miljoonaa euroa. www.isannointiluotsi.fi
Teemme työtämme asiakkaan parhaaksi intohimolla, tinkimättömästi ja asiakkaan kanssa yhdessä asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Olemme ylpeitä palvelumme laadusta, erittäin korkeasta asiakastyytyväisyydestä ja pitkäaikaisista asiakassuhteista.
Tavoitteemme on olla isännöintialan halutuin työpaikka ja toimia suunnannäyttäjänä siinä, miten isännöintiä tulee tehdä ja taloyhtiöitä johtaa!
Etsimme nyt teknisiin palveluihimme
teknistä isännöitsijää
Tule mukaan huipputiimiin luotsaamaan asiakkaitamme menestymään!
Tehtäviisi kuuluvat mm. kiinteistöjen teknisen kunnon tarkkailu ja kiinteistökatselmukset, taloyhtiöiden teknisenä asiantuntijana toimiminen, raportointi, korjausten suunnittelu, teettäminen ja valvonta sekä aktiivinen yhteydenpito asiakkaisiimme ja yhteystyökumppaneihin.
Odotamme sinulta:
- tehtävään soveltuvaa teknistä koulutusta
- usean vuoden kokemusta teknisen isännöitsijän tai vastaavanlaisista tehtävistä
- oma-aloitteisuutta, asiakaslähtöistä ajattelua ja erinomaista palveluasennetta
Tarjoamme sinulle hyvät resurssit ensiluokkaisen palvelun tuottamiseen, kilpailukykyisen palkkauksen, erittäin kattavat henkilöstöedut, vireän virkistystoiminnan sekä kannustavan työilmapiirin ja mahdollisuuden kehittyä. Meillä pääset työskentelemään moderneissa Elielinaukiolla sijaitsevissa toimitiloissamme ja saat käyttöösi tehokkaat työkalut ja alan parhaan osaamisen.
Toimintamme perustuu avoimeen työilmapiiriin, tiimityöhön ja osaamisen hyödyntämiseen.
Terveiset tiimiltä: ”Täällä sinua odottaa asiantunteva ja yhteistyöhön nojaava joukko meitä Luotsilaisia! Isännöinti on meille sydämen asia ja teemme työtä yhdessä, toimintaa kehittäen ja hymy huulilla. Meillä henkilöstöstä huolehditaan!”
Innostuitko? Lähetäthän hakemuksesi palkkatoivomuksineen sähköpostitse
jaakko.nyman@isannointiluotsi.fi 17.11.2022 mennessä.
Lisätietoja voit kysyä isännöintipalvelujohtaja Jaakko Nymanilta jaakko.nyman@isannointiluotsi.fi
tai puhelimitse 09 4778 1331.