Sotkeeko sukitus asukkaan arjen?

Maiju Hannolin.

Kun Maiju Hannolin sai tiedon kotitalonsa tulevasta saneerauksesta, hän säikähti pahemman kerran. Vuokranantaja oli unohtanut kertoa asiasta vuokralaiselleen, ja työt olivat pian alkamassa. Väliaikaisasuntoon siirtyminen kiireiden keskellä tuntui mahdottomalta toteuttaa eikä remontin pyörteissä asuminenkaan houkutellut. Yön yli nukuttuaan Maiju tutustui tarkemmin asukkaille jaettuun ohjeistukseen ja huokaisi helpotuksesta.

− Tiedotteessa kerrottiin, että kotona vai asua vallan hyvin, mutta pientä ”urheiluhenkeä” se toki vaatii. Päätin asennoitua tulevaan positiivisesti ja seurata mielenkiinnolla projektin etenemistä, Maiju kertoo.

Pohjois-Helsingissä Malmilla sijaitsevan 1960-luvulla rakennetun kerrostalon viemäriputkien sukittaminen tehtiin alan edelläkävijän, Picote Oy:n toimesta, keväällä 2022. Projektissa korjattiin kaikki talon sisäpuoliset jätevesi- ja sadevesi­viemärit, katolta aina pihan tarkastus­kaivoihin asti.

Kuivakäymälä asuntoon

Ennen remonttia talon asukkaat saivat Picotelta ohjeeksi tyhjentää tavarat muun muassa allaskaapistoista viimeistään aloitusta edeltävänä iltana. Maanantaiaamuna Picoten miehet ilmestyivät Maijun ovelle sovitusti kello. 7.30.

− Heidän mukanaan saapunut kuiva­käymälä oli pelastus ja systeemi toimi erinomaisesti. Olisi ollut ikävää rampata kellaritiloissa WC:ssä, Maiju naurahtaa.

Sukitus kesti 18 asuinhuoneen talo­yhtiössä noin viisi viikkoa. Maijun kerroksen osalta työt valmistuivat kahdeksassa päivässä.

Ensimmäisen viikon ajan Maiju oli päivät töissä muualla ja toisen viikon hän vietti sohvan pohjalla sairaslomalla.

− Kävikin niin hassusti, että sain hyvin aikaa seurata, mitä kaikkea asunnossa touhutaan, Maiju kertoo.

Picoten työmiesten tapa toimia remontin aikana saa Maijulta isot kiitokset.

− Pojat hoitivat homman uskomattoman hyvin. He ilmoittivat aina kohteliaasti, mitä ovat milloinkin tulossa tekemään. Siivoustyöt hoidettiin asiallisesti eikä asuntoon jäänyt sotkua, hän
sanoo.

Maiju muistuttaa, että remontin aikana joutuu tietysti jonkin verran sietämään melua ja muuta pientä epämukavuutta. Ammattimainen toimija, kuten Picote, huolehtii kuitenkin taitavasti siitä, että työt häiritsevät asukkaita mahdollisimman vähän.

− Taloyhtiössämme käsittääkseni kaikki asukkaat pysyivät kotona koko remontin ajan. Olen kuullut työn sujuvuudesta vain positiivisia kommentteja, Maiju lisää.

Tee hinta-arvio oman kotisi sukituksesta

Teksti ja kuva: Picote Oy


Artikkeli on julkaistu Isännöinti-lehden numerossa 6/2022.

Tämä palsta on osa Isännöintiliiton ja Picoten kaupallista yhteistyötä. Tiedustelut: henrika.palin@isannointiliitto.fi tai janne.tiitta@isannointiliitto.fi