Suunnitelmissa lukitusuudistus?

Uutena ABLOY-valtuutetuissa lukkoliikkeissä on käynnissä syksyn kampanja, ja mekaaninen ABLOY EASY -lukitusjärjestelmä on valmiina asennettavaksi jokaiseen päivitystä kaipaavaan oveen.

Jos lukituksen uusiminen on taloyhtiön suunnittelupöydällä, nyt on isännöitsijälle oikea aika tarttua tuumasta toimeen.

Isännöitsijät tietävät, että monet taloyhtiöt painivat nyt nousevien kustannusten kanssa, ja suunniteltujen hankkeiden siirtämistä pohditaan. Vaikka lukituksen uudistaminen olisi ajankohtaista ja hankelistalla, voi sen lykkääminen tuntua helpommalta, kun entiselläkin vielä pärjätään. Tässä tapauksessa ennakoiminen kuitenkin kannattaa – ja voi tulla taloyhtiölle edullisemmaksi.

On toki taloyhtiökohtaista, kuinka kriittinen lukitusremontin toteutus on. Pääpiirteissään voisi kuitenkin sanoa että, jos taloyhtiössä on mekaaninen lukitus, jonka patentti on umpeutunut tai umpeutumassa, asunnoissa on paljon vaihtuvuutta, havaitaan ilkivaltaa ja avaimia on vuosien varrella hukkunut – eikä isännöitsijälläkään ole ajantasaista kuvaa avaintenhallinnasta – lukituksen uudistaminen ei ehkä ole se hanke, jota kannattaa lykätä. Ajantasaisen lukituksen ansiosta voidaan säästyä monelta harmilta ja taloudellisilta menetyksiltä, ja se tuo turvaa yhtiölle, osakkaille sekä asukkaille.

Retrofit – helpompi, edullisempi ja ekologisempi lukitusuudistus vanhaa hyödyntäen

Lukitushanketta suunniteltaessa isännöitsijältä odotetaan turvallisuuden ja sujuvuuden lisäksi hintatietoisuutta ja kykyä toteuttaa hanke mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kun lukitus uudistetaan käyttämällä mahdollisimman paljon hyväksi entisen lukituksen toimivia osia, viedään hanke läpi sekä edullisemmin että ekologisemmin.

Abloyn retrofit-ratkaisuilla tarkoitamme sitä, että uudet tuotteemme ovat mahdollisimman hyvin yhteensopivia vanhoihin oviin ja lukkorunkoihin. Näin lukitusta uudistettaessa ei tarvitse välttämättä vaihtaa koko lukkoa, vaan yksittäisten osien päivitys voi riittää. Esimerkiksi vanha mekaaninen lukitus voidaan useissa tapauksissa päivittää moderniin digitaaliseen lukitusjärjestelmään vaihtamalla vain lukituksen sydän eli lukkopesä. Sen lisäksi, että retrofit-asennuksen kustannukset pysyvät maltillisina, myös työstä aiheutuvat häiriöt pysyvät vähäisinä sekä ympäristövaikutukset pieninä. Retrofit on siis helpompaa ja nopeampaa paitsi isännöitsijälle, myös asukkaille ja kiinteistöille.

Kustannustehokkuutta lisää myös lukituksen ennakkokartoitus yhdessä ABLOY-valtuutetun lukkoliikkeen ammattilaisen tai ABLOY-asiantuntijan kanssa. Näin havaitaan ajoissa, missä kunnossa lukituksen osat ovat ja vastaako lukitus vakuutusyhtiöiden vaatimuksia. Kartoituksen ansiosta saadaan vertailukelpoisempia tarjouksia ja ratkaisuehdotuksia, jotka palvelevat pitkälle tulevaisuuteen.

Hyödynnä syksyn kampanja

Mikäli lukituksen uusiminen on ollut taloyhtiössäsi suunnittelupöydällä, juuri nyt on hyvä aika toimia. ABLOY-valtuutetuissa lukkoliikkeissä on käynnissä syksyn kampanja, ja mekaaninen ABLOY EASY -lukitusjärjestelmä on valmiina asennettavaksi jokaiseen päivitystä kaipaavaan oveen. Lue lisää kampanjasta ja pyydä tarjous lukkoliikkeeltäsi 15.11.2023 mennessä.

Teksti: Tero Korhonen, pääkaupunkiseudun projektimyyntipäällikkö, Abloy


Artikkeli on julkaistu Isännöinti-lehden numerossa 5/2023.

Tämä palsta on osa Isännöintiliiton ja Abloyn kaupallista yhteistyötä. Tiedustelut: henrika.palin@isannointiliitto.fi tai janne.tiitta@isannointiliitto.fi.