Kymen yhdistys palkitsi jäseniä

Kymen Isännöitsijät ry jakoi ansiomerkin Satu Laasoselle ja Risto Pöysälle.

Kymen Isännöitsijät jakoi lokakuussa ansiomerkkejä ja tutustui ranskalaiseen kiinteistöjen hallintaan.

Kymen Isännöitsijät ry on Kouvolan ja Kotkan seudulla toimiva Isännöintiliiton jäsenyhdistys, joka on toiminut vuodesta 1989.

Yhdistys palkitsi lokakuussa pitkäaikaisen sihteerinsä Satu Laasosen Isännöintiliiton ansiomerkillä. Yhdistyksen hallituksessa ja puheenjohtajanakin toiminut Risto Pöysä sai puolestaan Isännöintiliiton hopeisen ansiomerkin. Merkit jaettiin yhdistyksen virkistys- ja opintomatkalla Nizzassa.

Nizzassa yhdistyksen jäsenet pääsivät tutustumaan paikalliseen kiinteistöjen hallintaan ja ylläpitoon sekä vertaamaan sitä Suomen malliin. Kymen Isännöitsi-
jöiden puheenjohtaja Kari Vaija kertoo, että vaikka Ranskassa ei ole asunto-osakeyhtiöitä, haasteet vaikuttavat kiinteistöjen parissa työskentelevillä samankaltaisilta.

− Myös siellä väännetään kättä kustannusvastuista esimerkiksi vesivahingon sattuessa. Lisäksi siellä on samanlaisia ongelmia kunnossapidon kanssa – osa haluaa remontoida ja osa ei. Pohditaan, miten ihmisiä saisi motivoitua korjauksiin.

Vaija sanoo, että verkostot, vertaistuki ja muiden kanssa käydyt keskustelut ovat yhdistystoiminnan parhaita puolia.

− Välillä on hyvä keskustella jostain aiheesta myös muiden kuin oman toimiston porukan kanssa.

Teksti: Piia Kunnas

Kuva: Ilari Rintala