Pääkirjoitus: Yrityskauppojen supervuosi

Tämän vuoden aikana on puhuttu paljon yritys­kaupoista, joita on toteu­tunut kiihtyvään tahtiin.

On tärkeää, että ala kehittyy ja ”tuotteiden” monipuolisuus lisääntyy, ja on hyvä, että yritysten eri kokoluokissa on kilpailua. Isot pystyvät isommilla harteilla tekemään alan ”tuotekehitystä” rivakam­min, mutta toisaalta pienet yritykset pystyvät antamaan henkilökohtaista ja hyvin räätälöityä palvelua helpommin. Molemmille riittää kysyntää ja varmasti myös palveluntarjoajia.

Jotain haikeaa siinä kuitenkin on, kun konkariosaajia eläköityy ja elämäntyönä rakennettu yritys siirtyy uusiin käsiin. Mutta toisaalta on ollut upea nähdä, millaisella innolla ja uudella draivilla yritykset otetaan vastaan ja toisaalta, millaisia uusia, luovia ja innokkaita yrityksiä ja yrittäjiä alalle tulee.

Isännöintiliitossa alan muutokset ovat näkyneet jäsenpeiton kasvuna. Muun jäsenkasvun lisäksi on yrityskauppojen kautta jäsenyyden sateenvarjon alle tullut myös yrityksiä, jotka eivät aiemmin ole olleet jäseniä.

Jäsenpeitto on tärkeä asia liiton vaikuttavuuden kannalta. On vakuuttavaa puhua päättäjille ja sidosryhmille tärkeistä vaikuttamisen teemoistamme, kun edustamme käytännössä jo yli kolmea neljännestä koko alasta.

Mia Koro-Kanerva
Toimitusjohtaja
Isännöintiliitto