Säästä taloyhtiön kattoremontissa

Vesikaton uusiminen on taloyhtiön kalleimpia remontteja. Kokonaisuus saattaa hämärtyä halvimman tarjouksen perässä juostessa ja kilpailutuskarusellissa. Lopulta mahdolliset säästöt hävitäänkin laadussa tai venyvissä aikatauluissa.

Rakentamisessa puhutaan KVR-rakentamisesta, eli kokonaisvastuu-urakasta, jossa urakoitsija hoitaa myös suunnittelun. Kattosaneerauspuolella suunnittelun ja toteutuksen yhdistämisellä voidaan yhtä lailla säästää taloyhtiön rahaa, aikaa ja vaivaa. Ensinnäkin vältytään yhdeltä kilpailutuskierrokselta, kun suunnittelijaa ei tarvitse etsiä erikseen. Toisekseen taloyhtiön byrokratia vähenee myös mahdollisissa lupa-asioissa, koska urakoitsija hoitaa tarvittavan kommunikoinnin rakennusvalvontaan. Lupakäytännöt vaihtelevat kunnasta toiseen, mutta lähtökohtaisesti lupaa ei tarvita, jos katon väri, muoto tai materiaali ei muutu.

Suurin etu saavutetaan kuitenkin suunnitelmien ja toteutuksen synergiasta; kattorakenteiden asiantuntijana urakoitsijalla on yleensä paras tietotaito, millaisilla teknisillä ratkaisuilla päästään parhaim-
paan lopputulokseen. Ja jos kattorakenteista löytyykin matkan varrella piileviä ongelmia, onnistuu suunnitelmien
muuttaminen nopeasti ja joustavasti. Kun suunnittelu on koko ajan mukana hankkeessa ja kuuluu urakoitsijalle,
asiat eivät seiso odottamassa suunnittelijan kantaa eikä urakoitsija voi vedota suunnitelmapuutteisiin.

Toki tämä edellyttää urakoitsijalta ammattitaitoisia suunnitteluresursseja sekä kokemusta vastaavista projekteista. Usein taloyhtiön kattoremonteissa vaaditaan myös palokatkojen ja mahdollisesti muiden teknisten rakenteiden hallintaa. Ideaali tilanne on, että urakoitsijalla on resurssit suunnitella ja toteuttaa myös nämä ratkaisut. Mitä useampi suunnittelija ja alihankkija laittaa lusikkansa soppaan, sitä kankeammaksi ja kalliimmaksi urakka yleensä venyy. Lisäksi vastuukysymykset muuttuvat monimutkaisemmiksi.

Varsinkin vaativimmissa kattoremonteissa ammattitaitoisen suunnittelun merkitys korostuu.

Kaiken suunnittelun tulisi lähteä perusteellisesta kohteen kartoituksesta. Näin tarjous perustuu konkretiaan ja lisätöiden ja -kustannusten riski pienenee. Vesivekillä on lähes 30 vuoden kokemus taloyhtiöiden kattosaneerauksista. Talo­yhtiöt ovat entistä valveutuneempia ja vaativat yhä enemmän avaimet käteen -tyyppistä kokonaispalvelua.

Vesivekille se sopii loistavasti, koska pystymme tarjoamaan koko ketjun suunnittelusta tuotantoon, asennukseen sekä tarvittaessa vielä pääsuunnittelijaan ja vastaavaan työnjohtajaan asti. Kun saamme olla projektissa mukana alusta alkaen, pystymme kartoittamaan kohteen oikein sekä tarjoamaan sen pohjalta parhaat tekniset ratkaisut.

Jari Pohja, Tekninen johtaja, DI, Vesivek Oy

Vesivek tekee vuosittain yli 5000 kattoremonttia ja asentaa yli 15 000 sadevesi-
järjestelmää ja kattoturvatuotetta ympäri Suomen. Lisätietoa: www.vesivek.fi

Tällä palstalla kirjoittavat isännöinti- ja kiinteistöalan palveluntarjoajien asiantuntijat. Teksti on osa Isännöintiliiton ja Vesivek Oy:n kaupallista yhteistyötä. Tiedustelut: maria.halonen@isannointiliitto.fi