Valmentaja voittajan taustalla

Kun isännöinnin ja hallituksen ajatukset taloyhtiön kehittämisestä kohtaavat, on yhteistyö hedelmällistä.

As Oy Säästöpyrstön johto sai voitosta lisää intoa kehittämiseen. Kuvassa Nina Blomqvist, Ari Bertula, Sari Ahonen, Reija Airomies Mäkipernaa, isännöitsijä Katja Pesonen ja Tommi Pikkarainen. Kuvat: Aleksi Poutanen.

Isännöintiliiton Kotitalo-median järjestämän Suomen paras taloyhtiö -kilpailun 2019 voitti vantaalainen As Oy Säästöpyrstö. Se on vuonna 1959 valmistunut 42 huoneiston kerrostalo Tikkurilassa. Kohdetta isännöi vantaalainen Asunto Maisteri Oy. Paras taloyhtiö julkistettiin Kiinteistö 2019 -tapahtumassa Helsingissä lokakuun alussa.

As Oy Säästöpyrstön siivitti voittoon se, että taloyhtiön hallituksessa on tehtävästään innostuneita, aktiivisia, aikaansaavia ja päämäärähakuisia ihmisiä. Silti yksin tämä ei olisi riittänyt voittoon, vaan tarvittiin myös isännöinti, joka koko ajan valmentaa hallitusta, tarjoaa sille uusia ideoita ja kehittämisen työkaluja sekä sparraa asiakastaan kaikin tavoin.

Asunto Maisteri Oy:n toimitusjohtaja, isännöitsijä Katja Pesonen kuvaa As Oy Säästöpyrstöä isännöitsijän unelmaksi. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Sari Ahonen sanoo puolestaan, että ilman ammattitaitoista isännöintiä taloyhtiö ei olisi päässyt näin pitkälle.

Isännöinnin pitää sitoutua
tuomaan hallitukselle ideoita,
jotta hallituksissa syttyisi
kehittämisen tahtotila.

Määrätietoisesti eteenpäin

Suomen parhaan taloyhtiön tavoite on olla Vantaan arvostetuin vuonna 2028. Kuva: Aleksi Poutanen.

Kun As Oy Säästöpyrstön hallitus valitsi yhteistyökumppanikseen Asunto Maisteri Oy:n, käynnistettiin määrätietoinen kehittämistyö heti. Aluksi sovittiin muun muassa viestinnän pelisäännöistä: kuka tiedottaa mistäkin ja millaisin valtuuksin.
Isännöinnillä oli tarjota täysi valikoima eri viestintäkanavia taloyhtiösivuista aina täysin läpinäkyvään taloushallintoon. Hallitus halusi hyödyntää ne kaikki. Myös WhatsApp valjastettiin hallituksen käyttöön. Osakkaat ja asukkaat taas viestivät Facebookissa. Pesosen mielestä digipalvelujen laaja-alainen tarjoaminen ja käyttö on nykyaikaa ja välttämätöntä. Se on taloyhtiön etu. Samalla sujuvoituu isännöintiyrityksen toiminta.

Alkuvaiheessa Pesonen myös kertoi hallitukselle, mitä hyötyä taloyhtiön strategiasta olisi taloyhtiön johtamisessa – ja strategiatyö startattiin oitis. Pohjaksi teetettiin talon kuntotutkimus. Asukkailta tiedusteltiin näkemyksiä kehittämistarpeista. Näiden pohjalta taloyhtiölle laadittiin tiekartta tulevaisuuteen. Jatkossa strategia käydään läpi joka yhtiökokouksessa. Asukaskysely uusitaan 3–4 vuoden välein.

Kun Pesonen kertoi hallituksen jäsenille koulutusmahdollisuuksista, nämä innostuivat jälleen. Jokainen hallituksen jäsen kävi läpi Kiinteistöliiton HTHJ-
kurssin. Isännöinnin näkökulmasta tästä oli se hyöty, että nyt hallitus ja isännöinti puhuvat samaa kieltä. Hankkeita on aiempaa helpompi viedä eteenpäin, niiden läpimenoajat lyhenivät, ja aikaa säästyy, kun kaikki ovat tehtäviensä tasalla.

Suomen paras taloyhtiö valittiin 5. kerran

  • Kotitalo-media palkitsee Suomen parhaan talo- yhtiön joka 2. vuosi.
  • Tänä vuonna etsittiin yhtiötä, joka suunnittelee tulevaisuutta pitkäjänteisesti ja viestii esimerkillisesti.
  • Valintaraatiin kuuluivat kuuluivat Maria Mäkinen (Kotitalo-media), Kati Laakso (Motiva), Anu Norros (Vahanen Pro) ja Mia Koro-Kanerva (Isännöintiliitto).
  • Palkinnoksi voittaja sai 1000 euroa.

Valmentavaa isännöintiä

Edellä esiteltyä dialogia Pesonen kuvaa valmentavaksi isännöinniksi. Isännöinti tarjoaa hallitukselle ideoita, kehittämis­työkaluja ja kertoo alan uusimmista tuulista. Hallitus poimii ajatuksista ne, joilla kokee taloyhtiötä kehitettävän parhaiten. Toimet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä. Pesonen sanoo, että As Oy Säästöpyrstön hallituksen kanssa keskustelu kulkee koko ajan korkeammalla tasolla kuin keskiverto­hallituksen kanssa, ja se on
isännöinnille erittäin motivoivaa.

– Minusta perinteinen isännöinti ei enää riitä. Isännöinnin pitää sitoutua tuomaan hallitukselle ideoita, jotta hallituksissa syttyisi kehittämisen into ja tahtotila.

Hyvän yhteistyön synnyttäminen vaatii Pesosen mukaan lisäksi isännöitsijän aitoa läsnäoloa. Isännöintiyrityksestä pitää löytyä henkilö, joka todella vastaa asiakkaansa asioiden hoitamisesta.

As Oy Säästöpyrstön kilpailuvoitto on tunnustus myös Asunto Maisteri Oy:n työlle. Katja Pesonen sanoo tyytyväisenä, että voitto antaa lisävirtaa jatkaa talo­yhtiön kehittämistä.
– Tästä on hyvä jatkaa!

Teksti: Matti Tuovinen