Joel Karvinen kisaa Isännöitsijä 2019 -palkinnosta

Isännöitsijä Joel Karvinen Helsingistä on valittu Isännöitsijä 2019 -palkinnon finaaliin. Yhteensä kolme finalistia kilpailee palkinnosta, joka julkistetaan Isännöintipäivillä 18.9.

Isännöitsijä Joel Karvinen Onnistutaan Ky. Kuva: MIlla von Konow.

Kolmekymmentä vuotta isännöitsijänä toiminut Joel Karvinen tekee yhteistyötä pitkäjänteisesti. Yhteistyökumppanit ja asiakkaat kiittävät häntä tehokkuudesta, luotettavuudesta ja johtamistaidoista.

Karvinen on auktorisoitu isännöitsijä. Isännöitsijän rooli edellyttää hänen mielestään hyvää itsensä, kumppanuuksien ja ihmissuhteiden johtamista. Hyvin kohdeltu henkilö tekee parempaa työtä, joten Karvinen keskustelee, antaa palautetta ja saa sitä jatkuvasti.

Karvinen haluaa ohjata taloyhtiöitä tehokkaaseen päätöksentekoon. Se vaatii isännöitsijältä tietoa, taitoa, kykyä ja valtaa tehdä ratkaisuja itsenäisesti.

– Poliittisesti ja taloudellisesti tärkeät päätökset tehdään hallituksen kanssa, mutta isännöitsijällä on oltava valta päättää pienemmät asiat itse – ihmiset, talous ja juridiikka puntaroiden. Esimerkiksi työmaalla tulee eteen tilanteita, joissa kaikki häviävät, jos linjauksia pallotellaan, hän sanoo.

Karvinen johtaa perustamaansa perheyritystä, Taloyhtiöpalvelut Onnistutaan Ky:tä Itä-Helsingissä. Isännöitsijän vastuiden lisäksi Karvinen hoitaa taloyhtiöiden projektijohdon ja tarjoaa tätä palvelua myös muille isännöintiyrityksille. Pitkä kokemus on opettanut strategisuutta.

– Ensimmäiset kymmenen vuotta kuluivat oppiessa ihmisten kanssakäymisen, toinen vuosikymmen vietiin tarmokkaasti isoja korjaushankkeita läpi. Nyt kolmannella vuosikymmenellä uskallan jo hillitä korjausten kokoa: aina ei ole pakko tehdä kaikkea kerralla, eikä isoimman ja hienoimman tekeminen ole aina taloyhtiön etu.

Finalistit valinneen palkintoraadin asiantuntijoina toimivat tänä vuonna asiakkuusjohtaja Aki Salo Isännöintiliitosta, toimitusjohtaja Jarno Tuimala Kiinkosta ja yhteysjohtaja Timo Tossavainen Kiinteistöliitosta.

Finalisteista valitaan lopulliset voittajat tänä vuonna ensi kertaa yleisöäänestyksellä, joka jatkuu Isännöintipäiville asti. Eniten yleisöääniä saaneet voittajat julkistetaan palkintogaalassa Isännöintipäivillä Helsingissä 18.9.2019.

ÄÄNESTYKSEEN