Isännöintiteko 2016 -palkinto Pirkan Isännöintikeskus Oy:lle Tampereelle

Pirkan Isännöintikeskus Oy sai Isännöintiteko 2016 -palkinnon korjausrakentamishankkeiden viestinnän kehittämisestä. Uudesta konseptista hyötyy koko isännöintiala.

Isännöintiteko 2016 -palkinnon sai Pirkan Isännöintikeskus Oy:n hanke, jossa luodaan korjausrakentamiseen uutta, asiakkaat huomioivaa ja monistettavissa olevaa viestintäkonseptia. Konsepti sisältää muun muassa vuorovaikutteisen ja reaaliaikaisen mobiilisovelluksen.

Viestintäkonsepti on syntynyt yhteistyössä Pirkan Isännöintikeskuksen ja sen kumppaniverkoston kanssa. Verkostoon kuuluu insinööritoimisto, viestintätoimisto ja verkkopalvelujen toimittaja. Lisäksi pilottikohteen, Kiinteistöosakeyhtiö Klingendahlin peruskorjauksen urakoitsijat, osakkaat ja käyttäjät ovat antaneet arvokasta palautetta kokemuksistaan.

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimiva Pirkan Isännöintikeskuksen toimitusjohtaja Mikko Niskanen uskoo, että tuote mullistaa asukkaiden kokemuksen korjaushankkeista.

– Jatkossa asukkaat luottavat, että heitä infotaan ja tietävät, että viestintä on suunnitelmallista ja johdettua.

Viestintäkonsepti on merkittävä askel kohti ammattimaista korjaushankkeen viestintää ja saanut jo pilottivaiheessa kiitosta sekä asiakkailta että urakoitsijoilta. Suunniteltu ja ennakoiva viestintä viikkotiedotteineen on vähentänyt epätietoisuudesta johtuvia kyselyjä.

– Se vapauttaa isännöinnin työajan siihen, mikä on isännöinnissä olennaista, Niskanen sanoo.

Hankkeelle on myönnetty yrityksen kehittämisavustusta EU:n aluekehitysrahaston “Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 – Suomen rakennusrahasto” -ohjelmasta.

Pirkan Isännöintikeskus Oy on osa Corbel-konsernia ja työllistää 51 henkilöä Tampereen talousalueella. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Mikko Niskanen ja viime vuonna sen liikevaihto oli 4,4 miljoonaa euroa.

Isännöintiteko 2016, kunniamaininnat

Isännöintiteko 2016 -kategoriassa annettiin myös kaksi kunniamainintaa.

SKH Isännöinti Oy: Viikkokooste osakkaille

SKH-Isännöinti Oy:n viikkokooste osakkaille on lisännyt taloyhtiöiden avoimuutta lisäämättä isännöinnin työpanosta. Viikkokooste taloyhtiön tapahtumista muodostuu automaattisesti tietokannoista.

– Avoin osakastiedottaminen on avannut osakkaille mahdollisuuden perehtyä taloyhtiön asioihin, mikä on selvästi kasvattanut luottamusta ja kiinnostusta taloyhtiön toimintaa kohtaan. Erityisesti muualla asuvat sijoittajaosakkaat ovat tyytyväisiä, kertoo SKH Isännöinnin varatoimitusjohtaja Juha Kulomäki.

– Viikkotiedote tekee isännöinnin näkymättömästä työstä näkyvää, ja avoimuus taloyhtiössä on keskeistä hyvän hallinnon toteutumisen kannalta. Se lisää mahdollisuutta kohdella osakkaita yhdenvertaisesti, edistää osakkaiden oikeuksien käyttöä ja kannustaa osakkaita osallistumaan.

Realia Isännöinti Oy: Keskitetty asiakaspalvelu

Realia Isännöinti Oy kehittää liiketoimintaansa pitkäjänteisesti ja ennakoivasti yhteistyössä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Yksi kehitystyön konkreettisista tuloksista on pääkaupunkiseudulla käytössä oleva keskitetty asiakaspalvelu, jossa asiakkaiden yhteydenottoihin vastaavat isännöitsijän sijaan asiakaspalvelun ammattilaiset. Asiakaspalveluun tulevat palvelupyynnöt ohjataan eteenpäin huoltoyhtiölle tai isännöitsijälle sen mukaan, kenen osaamista tarvitaan.

Keskitetty asiakaspalvelukeskus on parantanut tavoitettavuutta, asiakaskokemusta sekä palvelun tehokkuutta. Samalla myös isännöitsijän aikaa säästyy varsinaiselle isännöintityölle.

– Uskon että keskitetyllä asiakaspalvelulla on suora vaikutus asiakastyytyväisyyteemme. Tavoitteenamme on isännöintialan paras asiakaskokemus, jonka osa keskitetty asiakaspalvelu on, liiketoimintajohtaja Timo Aarvala Realia Isännöinnistä sanoo.

Palkinnot annettiin Isännöintipäivillä Jyväskylässä 15.9.2016. Isännöintipäivät on isännöintialan suurin vuosittainen tapahtuma, jonne alan ammattilaiset kokoontuvat kouluttautumaan ja verkostoitumaan.

Isännöintiliitto palkitsee vuosittain alalla ansioituneita isännöintiyrityksiä, isännöitsijöitä ja isännöintitekoja. Isännöintiteko 2016 -kategoriassa etsittiin kekseliäitä isännöinnin palvelutuotteita tai uusia tapoja toimia. Palkintojen saajat valitsi Isännöintiliiton hallitus yhdessä palkintotoimikunnan kanssa. Palkintotoimikuntaan kuuluivat Isännöintiliiton asiantuntijoiden ohella asuntorahoituspäällikkö Katariina Rautiainen Hyposta ja johtaja Peter Ström Talokeskuksesta.

Lisätiedot ja haastattelut:

Meri Siippainen, Viestinnän suunnittelija, Isännöintiliitto, meri.siippainen@isannointiliitto.fi, p. 050 552 2971

Mikko Niskanen, Toimitusjohtaja, Pirkan Isännöintikeskus Oy, mikko.niskanen@isannointikeskus.fi, p. 020 720 9423

Juha Kulomäki, Toimitusjohtaja, SKH-Isännöinti Oy, juha.kulomaki@skh.fi, p. 044 334 3476

Timo Aarvala, Liiketoimintajohtaja, Realia Isännöinti Oy, timo.aarvala@realia.fi, p. 040 596 5973