Käsikirja asukkaiden riitojen sovitteluun

Isännöitsijät joutuvat yhä useammin tekemään asioita, jotka eivät liity heidän toimenkuvaansa ja palveluihinsa. Taloyhtiöissä muun muassa asukkaiden väliset kiistat ovat lisääntyneet ja ne siirretään herkästi isännöitsijöiden tai viranomaisten taakaksi.

Ristiriitatilanteita tulee, kun naapurien maailmankuvat eroavat toisistaan erilaisten elämäntilanteiden, tapojen, uskomusten ja arvojen takia, kertoo Naapuruussovittelukeskuksen päällikkö Miriam Attias STT:lle.

Toukokuun lopussa julkaistiin Attiaksen kirjoittama Naapuruussovittelun käsikirja. Maksutta ladattavaan käsikirjaan on koottu työkaluja asumisen parissa työskenteleville henkilöille, jotka törmäävät työssään asumisen ja naapuruuden häiriöihin, ongelmiin ja erimielisyyksiin.

– Kirja tuotettiin, sillä isännöitsijät ja asumisneuvojat tarvitsevat työssään yhä vaativampia ihmissuhde- ja sovittelutaitoja, Attias kertoo Naapuruussovittelun keskuksen verkkosivuilla.

Perinteisiin, oikeuskäsittelyyn tähtääviin valitusprosesseihin nähden naapuruussovittelun etu on, että sen avulla pyritään paitsi ratkaisemaan konflikti, myös korjaamaan samalla naapureiden välinen suhde toimivaksi.

Naapuruussovittelun keskus tarjoaa maksutonta, valtakunnallista konsultointia asumisen ja naapuruuden häiriöihin sekä niiden ratkaisuihin.