Tupakointikiellon hakuohje nyt myös vuokrataloyhtiöille

Asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja koskeva ohjeistus on laajennettu kattamaan asunto-osakeyhtiöiden lisäksi myös muita asumismuotoja, kuten esimerkiksi vuokrataloyhtiötä. Käytännössä tupakointikiellon hakemista koskeva menettely on eri asumismuodoissa samanlainen. Eroavaisuudet liittyvät lähinnä asuntoyhteisön päätöksenteosta vastaavaan elimeen.

Vuokrataloyhtiöiden osalta on lisäksi merkittävää, että tupakointikiellosta voidaan sopia jo vuokrasopimuksessa.

Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto, Helsingin kaupunki ja Valvira muistuttavat, että tilanhaltijoiden kuuleminen on keskeisessä asemassa asuntoyhteisöjen tupakointikieltohakemusten valmistelussa.

Ohjeiden mukaisesti tehdyllä kuulemisella asuntoyhteisöt varmistavat hakemuksen sujuvan käsittelyn kunnassa.

Ohjeet tupakointikiellon hakemiseen