Taloyhtiöt, valitkaa hallitus, joka pystyy viestimään sähköisesti

Isännöintiliitto suosittelee taloyhtiöitä valitsemaan hallituksen, joka pystyy viestimään isännöitsijän kanssa sähköisesti. Jäsenkyselyn mukaan valtaosalla isännöitsijöistä on vielä asiakkaina hallituksen jäseniä, joilla ei ole sähköpostia.

Myös yhdessä Kiinteistöliiton ja Akhan kanssa tehty Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suositus kannustaa pitämään sähköpostikokouksia.

Tehokas hallitustyöskentely on kaikkien osakkaiden etu. Hallituksen ja isännöinnin sähköinen viestinvaihtokäytäntö kannattaa tuoda selvästi esiin jo yhtiökokouksessa.

Palvelu asiakkaan haluamalla tavalla kuuluu hyvän palveluntarjoajan ominaisuuksiin, mutta monesti henkilökohtaisesta palvelusta joutuu maksamaan. Konserttiliput ovat ovella kalliimpia kuin verkkokaupasta tilattuina ja pankki veloittaa laskun maksamisesta konttorissa palvelumaksun.

Taloyhtiöiden sähköinen asiointi kuten taloyhtiösivut eivät ole yleistyneet osaksi siitä syystä, että taloyhtiöiden johto pelkää eriarvoistavansa osakkaita. Niinpä kasvava joukko osakkaita ja asukkaita odottaa parempaa tiedonkulkua, kun sähköpostittomia odotellaan turhaan siirtyväksi digiaikaan.

Juttu on julkistu Isännöinti-lehdessä 7/17.

Uutishuoneeseen