Isännöintiliiton uudeksi yhteiskuntasuhdepäälliköksi Riikka Vaaja

Isännöintiliiton uudeksi yhteiskuntasuhdepäälliköksi on nimitetty VTM Riikka Vaaja. Kuva: Eeva Kärkkäinen

Vaaja aloittaa tehtävässään kokopäiväisesti toukokuun alussa, mutta hoitaa jo huhtikuun puolella tehtävää osa-aikaisesti.

Vaajalla on vahvaa kokemusta vaikuttamistyöstä konsulttina vaikuttajatutkimuksiin erikoistuneesta yrityksestä sekä viimeisimpänä tietoasiantuntijana ICT-alan edunvalvontajärjestö FiComista. Lisäksi Vaajalla on pitkä kokemus puoluepoliittisesta taustavaikuttamisesta Suomen Keskustassa.

– Tavoitteenamme on tehdä tietoon pohjautuvaa vaikuttamistyötä maailman parhaan asumisen, hyvän isännöinnin ja toimivan taloyhtiömaailman puolesta. Riikan monipuolinen kokemus tutkimuspohjaisesta vaikuttamisesta tukee tätä strategista tavoitettamme erinomaisesti. Puoluepolitiikan tuntemus tukee myös Isännöintiliiton vaikuttamistyötä hyvin, toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo.

Isännöintiliiton vaikuttamistyön keskeisiä painopisteitä tulevina vuosina ovat muun muassa asumisen digitalisaatio ja huoneistotietojärjestelmä (HTJ), korjausrakentaminen ja sen tuet koko Suomen eriytyvillä asuntomarkkinoilla, energia- ja ilmastokysymykset, asunto-osakeyhtiölain muutokset sekä isännöintialan työvoimapula ja oppilaitosyhteistyö.

– Näiden asioiden edistäminen vaatii monipuolista asiantuntemusta. Vaikuttamis- ja tutkimustiimiämme on viime vuosina vahvistettu, ja tiimistä löytyy vahvaa lakiasiantuntemusta, data-analytiikan, digikehittämisen, vastuullisuuden ja viestinnän osaamista taloyhtiömaailman tueksi. Riikan osaaminen tuo jälleen hyvää täydennystä tiimiin, Koro-Kanerva sanoo.

Tutustu Isännöintiliiton hallitusohjelmatavoitteisiin