Realia Isännöinti tutki: Enemmistö kiinnostunut energian säästämisestä taloyhtiöissä

Taloyhtiön osakkaita kiinnostaa energian säästö omassa taloyhtiössään. Tutkimuksen mukaan 64 % osakkaista on valmis investoimaan taloyhtiön energian säästöön tähtääviin hankkeisiin kustannussäästöjen saavuttamiseksi.

Realia Isännöinti selvitti lokakuussa 2017 asunto-osakeyhtiössä asuvien suomalaisten näkemyksiä energian säästöön tähtäävistä hankkeista.

Taloyhtiöiden osakkaat ovat eniten kiinnostuneita (58 % vastaajista) hankkeista, jotka tähtäävät vedenkäytön seurantaan ja tehostamiseen. Vastaajista hiukan yli puolet oli kiinnostunut sähkön käytön seurantaan ja tehostamiseen liittyvistä toimenpiteistä.

– Kiinnostus vedenkäytön sekä sähkönkulutuksen seurantaan on ymmärrettävä, sillä näillä on suora vaikutus osakkaiden vastikkeen suuruuteen, Realia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Timo Aarvala sanoo.

Osakkaat epätietoisia hankkeista

Lähes kolmannes vastaajista ei osannut sanoa, onko omassa taloyhtiössä toteutettu energian säästöön tähtääviä toimenpiteitä.

– Vaikuttaa siltä, että Suomessa osakkaiden keskuudessa on paljon epätietoisuutta taloyhtiöissä suunnitteilla sekä meneillään olevista toimenpiteistä. Isoissa taloyhtiöissä epätietoisten osuus oli tutkimuksen mukaan vielä suurempi. Tämä kertoo siitä, että taloyhtiöiden hallitusten sekä isännöitsijöiden on viestittävä entistä aktiivisemmin erilaisista hankkeista, Aarvala sanoo.

Lue lisää Realia Isännöinnin tutkimuksesta.

Uutishuoneeseen