Uudistuva Isännöintiliitto vahvistaa jäsenpalveluaan ja alan vastuullisuustyötä

Isännöintiliitossa aloittaa maaliskuussa uusia tekijöitä. Rekrytoinneilla vahvistetaan uudistunutta, avointa ja vastuullista Isännöintiliittoa, joka strategian mukaisesti panostaa jäsenpalveluihin ja isännöintialan vastuullisuuden edistämiseen.

Tuemme yhä paremmin palveluillamme koko isännöintiyrityksen henkilökuntaa ja autamme isännöintialaa olemaan parasta, mitä taloyhtiölle voi tapahtua, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva kertoo liiton uusista rekrytoinneista. Lisäksi rekrytoinneilla mahdollistetaan vastuullisuustyön toteuttaminen. Järjestökoordinaattorin tehtävä on täysin uusi ja muut valinnat ovat korvausrekrytointeja.

Jäsenpalvelun ja jäsenkokemuksen parantamiseen panostetaan Isännöintiliitossa enemmän uudella järjestökoordinaattorin tehtävällä. Isännöintialan sisältä tehtävään valittu Anne Mari Gündem tuo jäsentyöhön tuoreita näkemyksiä isännöinnin arjesta, mahdollisuuksista ja haasteista. Hänellä on lisäksi monipuolisesti muuta kokemusta kiinteistöalalta sekä intohimoa olla mukana tukemassa ja kehittämässä isännöintialan tulevaisuutta. 

– Jäsenet ovat meille kaikki kaikessa. Jäsenpalvelumme saa Anne Marista mahtavan tehopakkauksen, Koro-Kanerva iloitsee. 

 

Vastuullisuus näkyy kaikessa Isännöintiliiton toiminnassa  

Isännöintiliiton vaikuttamis- ja mediatyö vahvistamiseksi viestintä- ja vastuullisuuspäällikkönä aloittaa Liina Länsiluoto. Länsiluoto on kokenut yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja viestinnän ammattilainen, jolla on pitkä kokemus kiinteistöalalta. Hän on toiminut muun muassa Suomen Vuokranantajilla, Kiinteistöliitossa ja Hoasilla vastuullisissa viestinnän johtotehtävissä. 

Liiton mediaviestintätyön lisäksi Länsiluoto tulee vetämään Isännöintiliiton uutta vastuullisuusohjelmaa. Ohjelmassa rakennetaan ensin Isännöintiliiton oma vastuullisen toimijan malli. Jäsentyöryhmän kanssa kehitetään myös vastuullisuuden käsikirjaa, joka laajennetaan suositukseksi koko isännöintialalle. 

– Luottamuksen rakentumisessa korostuu isännöinnin eettisyys, läpinäkyvyys ja avoin, aktiivinen julkinenkin keskustelu. Liina tuo mukanaan paljon osaamista ja kokemusta tästä kaikesta, Koro-Kanerva kertoo. 

Ajassa kehittyvä taloyhtiöasumisen aikakausmedia Kotitalo on myös osa uudistunutta rohkeaa, avointa ja vastuullista Isännöintiliittoa. Kotitalo-median verkkotuottajana aloittaa Taiga Häkkilä. Hän vastaa myös Kotitalon sosiaalisen median kanavista. Häkkilä siirtyy Kotitalon toimitukseen A-lehdistä, Meillä kotona -toimituksen digituottajan tehtävästä, monipuolisten asumisen aiheiden parista. Lisäksi hän on työskennellyt toimittajana muun muassa Ilta-Sanomissa ja Iisalmen Sanomissa.

 Anne Mari Gündem, Taiga Häkkilä ja Liina Länsiluoto aloittavat Isännöintiliitossa 14.3.2022.

– Olen todella iloinen meillä aloittavasta kolmikosta. Toivotamme heidät erittäin lämpimästi tervetulleiksi tähän vahvistuvaan ja vaikuttavaan asiantuntijajärjestöön, Koro-Kanerva sanoo. 

 

Lisätietoja:

Mia Koro-Kanerva
Toimitusjohtaja, Isännöintiliitto
mia.koro-kanerva@isannointiliitto.fi
p. 050 303 1615