Avara Isännöinti ja Provia Isännöinti yhdistävät voimansa, enemmistöomistajaksi Intera Partners

Avara Isännöinti Oy ja Provia Isännöinti Oy yhdistävät voimansa ja muodostavat Suomeen uuden isännöintialan toimijan. Yhtiöt saavat kasvunsa tueksi vahvan omistajakumppanin, suomalaisen pääomasijoittaja Intera Partnersin.

Avara Isännöinnin ja Provia Isännöinnin omistus on järjestetty yhteisen emoyhtiön alle, ja kokonaisuuden enemmistöomistaja on pääomasijoittaja Intera Partners. Lisäksi omistajiin lukeutuvat yhtiöiden avainhenkilöt ja aiemmat omistajat.

Yhtiöiden tiedotteen mukaan yhtiöstä tulee yrityskaupan myötä yksi Suomen suurimmista isännöintialan toimijoista, joka pystyy haastamaan toimialan vakiintuneet suuret yhtiöt. Yhdistyminen mahdollistaa yhtiön voimakkaan kasvattamisen sekä avaa uusia mahdollisuuksia kehittää alan toimintaa.

Molempien yhtiöiden avainhenkilöt jatkavat yhtiössä keskeisissä tehtävissä järjestelyn jälkeen. Järjestelyllä ei ole vaikutusta olemassa oleviin asiakassopimuksiin.

– Olemme tyytyväisiä, että pääsemme tämän järjestelyn myötä uudistamaan Suomen isännöintitoimialaa. Avara Isännöinti ja Provia Isännöinti ovat toimialan hyvämaineisimpia yrityksiä, joiden henkilökunnan tekemälle hyvälle työlle voimme lähteä rakentamaan tulevaa kehitystä ja kasvua. Uuden yhtiön toiminnan lähtökohtana on ensiluokkainen asiakaspalvelu, digitaalisten järjestelmien hyödyntäminen sekä vastuullinen ja läpinäkyvä toiminta, kertoo Intera Partnersin osakas Arjo Laukia.

– Järjestelyn myötä saamme kehitystyöhön ja investointeihin aiempaa huomattavasti paremmat resurssit. Avara Isännöinti ja Provia Isännöinti täydentävät toisiaan ja nyt syntyy kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa. Samalla avautuu uusia mahdollisuuksia molempien yhtiöiden henkilökunnalle, sanoo Avara Isännöinnin hallituksen puheenjohtaja Mika Savolainen.

Avara Isännöinti Oy keskittyy turvaamaan asiakkaidensa mielenrauhan kiinteistön elinkaaren eri vaiheissa. Avara Isännöinnin palveluihin kuuluvat asiakaskiinteistöjen hyvä hallinnointi, kiinteistöjen ennakoiva kunnossapito sekä tekniset tehtävät ja se palvelee asiakkaitaan Helsingissä, Jyväskylässä, Joensuussa, Lahdessa, Nokialla, Oulussa ja Tampereella.

– Nyt pääsemme tarjoamaan markkinoille uudenlaisen vaihtoehdon, joka pystyy jatkossa palvelemaan asiakkaita lähes kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi digitaalisia järjestelmiä hyödyntämällä pystymme merkittävästi kehittämään asiakaspalvelua. On hienoa saada mukaan enemmistöomistajaksi myös Intera, jolla on vahvat näytöt kestävien kasvutarinoiden rakentamisesta, kertoo Provia Isännöinnin toimitusjohtaja Ari Kuosma.

Provia Isännöinti Oy on digitaalisuuteen keskittynyt isännöintipalvelu, jolla on yli 40 vuoden kokemus isännöinnistä pääkaupunkiseudulla. Provian palveluihin kuuluvat kiinteistöjen kokonaisvaltainen hallinto, johtaminen, taloushallinnon palvelut sekä sähköiset palvelut.