Ilkka Laitinen

Sp-Isännöintipalvelut Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on 1.9.2021 alkaen nimitetty Ilkka Laitinen AIT, JET.

Ilkka Laitisella on yli 30 vuoden tuntemus isännöinnistä sekä isännöintiliiketoiminnan johtamisesta. Hän on toiminut aiemmin Isännöitsijäkonttori Oy ISA toimitusjohtajana sekä isännöitsijänä. Laitinen on toiminut ennen toimitusjohtajaksi siirtymistä Sp-Isännöintipalveluiden liiketoimintapäällikkönä sekä johtoryhmän jäsenenä. Laitinen kertoo ottavansa innolla vastaan uuden haasteen Sp-Isännöintipalveluiden johdossa sekä sen liiketoiminnan kehittämisessä:

”Sp-Isännöintipalvelut Oy liiketoiminta tulee tulevaisuudessa laajentumaan voimakkaasti, mutta harkitusti isännöinnin ammattitaidon, asiakaspalvelun ja ennen kaikkea paikallisen palvelun lähtökohdista katsottuna, yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaisen Säästöpankkitalo-mallin, jossa yhdistyvät isännöinnin-, kiinteistövälityksen sekä pankkipalveluiden luotettavuus, läpinäkyvyys sekä ennen kaikkea luja ammattitaito.”

Sp-Isännöintipalvelut on osa Säästöpankkiryhmää, jonka vankka ja pitkä historia luo yhtiön toiminnalle vahvat perustukset. Yhtiö on vakiinnuttanut asemansa jo Someron Säästöpankin toimialueella, mutta yhtiö tulee tulevaisuudessa kasvattamaan toimintaansa laajemmalle alueelle. Sp-Isännöintipalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petri Siviranta toteaa yhtiön tulevaisuuden näkymistä, että:

”Sp-Isännöintipalvelut on strategian toteuttamisen seuraavan vaiheen edessä. Tähän asti olemme toimineet Someron Säästöpankin alueella (Kemiönsaari, Salo, Somero, Forssa, Urjala ja Akaa), mutta yhtiö on lähiaikoina julkistamassa uutisia yhtiön laajentumisen suhteen. Olemmekin todella iloisia, että saamme jatkaa yhteistä matkaa Ilkan kanssa. Hän on raudanluja isännöintialan ammattilainen ja on oikea henkilö johtamaan yhtiötä kohti Suomen parasta isännöintikokemusta.”