Mitä voi tehdä, kun majoitusfirman asunnossa metelöidään?

Isännöitsijä Ari Aaltonen Matinkylän huollosta kertoo, että eräässä taloyhtiössä herättiin – aivan konkreettisesti – uuteen tilanteeseen. Yhtiön asuntoon oli majoitettu majoitusvuokrayhtiön kautta joukko talven kausitöitä tekeviä ihmisiä pariksi viikoksi.

– Heillä oli niin sanotusti raskaat työt ja sen mukaiset huvit, Aaltonen sanoo Kotitalo-lehdessä.

Ammattimainen majoitusvuokraus hämmentää taloyhtiöissä. Jos toiminnasta on häiriötä asukkaille, miten siihen voi puuttua?

Helposti, lupaa ainakin Suomen suurimman majoitusvuokrausta harjoittavan yrityksen Forenomin Suomen maajohtaja Iiro Eskelinen. Yhtiön nettisivuilta löytyy 24 tuntia vuorokaudessa päivystävän asiakaspalvelun numero.

– Jos häiriökäyttäytymistä ilmenee, meidän tulee saada siitä tieto välittömästi. Tarvittaessa lähdemme paikan päälle neuvottelemaan asiakkaan kanssa, mistä on kysymys. Tavallinen tapaus on, että asiakas ei ymmärrä häiritsevänsä naapuria. Soitto asiakaspalveluumme riittää ratkaisemaan ongelman, hän sanoo.

Äärimmäisissä tapauksissa Forenomilla on mahdollisuus purkaa sopimus. Purku tulee voimaan välittömästi. Nopea purku on mahdollista, koska asukkaat eivät ole asunnossa huoneenvuokralain mukaisella sopimuksella vaan majoitussopimuksella. Eskelinen sanoo, että kriteerit ovat silloin tiukemmat.

– On sanomattakin selvää, että haluamme toimia hyvässä yhteistyössä taloyhtiöiden kanssa, ja pohdimme paljon, miten sitä voisi parantaa. Häiriökäyttäytymiselle on nollatoleranssi.

Lue koko Kotitalo-lehden artikkeli Voi ei, majoitusfirma tuli taloon.