Isännöintiliitto puhuu vastuullisuuden puolesta

Sekä korona että keskustelu isännöinnin maineesta ovat myllertäneet isännöintialaa viime aikoina. Isännöintiliitto on turbulenssissa uudistanut toimintaansa. Tavoitteena on vahvistaa alan vastuullisuutta ja tukea jäseniä olemaan parasta, mitä taloyhtiölle voi tapahtua.  Isännöintiliiton liittokokouksessa 15.3.2022 hyväksyttiin uuden strategian mukainen, isännöinnin uutta aikaa tukeva toimintasuunnitelma sekä valittiin uusia henkilöitä liiton hallitukseen.

Kuluneena vuonna puhuttiin isännöinnistä enemmän kuin koskaan. Puheenaiheena oli luottamus: asiakkaiden luottamus isännöintiin, ja myös isännöintialan toimijoiden keskinäinen luottamus.

– On hyvä, että vastuullisista ja myös vastuuttomista toimintatavoista puhutaan. Alan uskottavuus edellyttää, että tunnistamme eettiset sudenkuopat, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Isännöintiliiton vuoden 2021 tuloksia käytiin läpi liittokokouksessa 15.3.2022. Koro-Kanervan mukaan kuluneen vuoden tärkeimpiä hankkeita olivat eettisten ohjeiden uudistamistyö sekä alan sisäisten valvontajärjestelmien uudistamisen käynnistys.

Ulos koronasta yhtä vahvana kuin ennen

Isännöintiliiton talous kesti hyvin toisenkin tapahtumatoimintaa rajoittaneen koronavuoden. Etätoteutusten ansiosta jäseniä osallistui tapahtumiin ennätysmäärä, ja talous saatiin raiteilleen tehostamalla toimintaa merkittävästi.

– Korona-aika on kirittänyt meitä uudistumaan. Vaikka kaipaamme jo kovasti verkostoitumista ja livetapahtumia, etätapahtumat ovat kuitenkin osoittaneet myös toimivuutensa kouluttautumisen tukemisessa. Jäsenten toiveita kuuntelemalla olemme voineet uudistaa toimintaa myös taloudellisesti kannattavalla tavalla niin, että vertailukelpoinen tulos on säilynyt hyvänä.

Isännöintiliitto kattoi vuoden lopussa 563 jäsenyrityksen ja 22 jäsenyhdistyksen kautta noin 75 % alalla työskentelevistä. Yritysten määrässä mitattuna jäsenpeitto kutistui hieman, henkilömäärässä mitattuna kasvoi.

Huomio jäsenten palveluun

Vuosi 2021 oli ensimmäinen uuden strategian mukainen toimintavuosi, ja sen mukaisesti Isännöintiliitto keskittyi kuuntelemaan jäseniään sekä kehittämään vaikuttamistaan ja jäsenpalvelujaan. Esimerkiksi kyselytyökalu ja datapankki Isännöintipulssi uudistettiin.

Vaikuttamiseen keskityttiin merkittävästi. Mediatyötä lisättiin, ja Isännöintiliiton asiantuntijat osallistuivat yhteiskunnallisen päätöksenteon ja lainsäädännön valmisteluun. Isännöintikentän näkemyksistä he keskustelivat hallituksen ja jäsenistä koostuvan vaikuttamistyöryhmän kanssa.

Isännöintiliiton tavoitteena on tukea kaikkien isännöinnissä työskentelevien onnistumista. Alan osaamisen kehittämisessä keskityttiin jäsenten syväosaamiseen ja alan ajankohtaistietoon. Esimerkiksi Isännöintipäiville rakennettiin ensimmäistä kertaa ohjelmalinjat koko isännöintialan ammattilaisten kirjolle.

– Isännöintiliiton visio on viedä isännöinnin asiantuntijuus uuteen aikaan. Haluamme tehdä kaikkemme ja auttaa, että isännöinti olisi parasta, mitä taloyhtiölle voi tapahtua, Koro-Kanerva sanoo.

Tutustu raporttiin: Isännöintiliiton vuosi 2021

Liittokokous valitsi uusia hallituksen jäseniä

Isännöintiliiton liittokokous 15.3.2022 teki seuraavat henkilövalinnat:

1. varapuheenjohtaja Krister Ilvonen (toimikausi 2022–2024)

Hallituksen jäsenet toimikaudelle 2022–2024 (suluissa henkilökohtainen varajäsen):

Ari Perälä (Juha-Matti Sarsala)
Riku Pönkänen (Peter Hillman)
Heidi Similä (Atte Ojanen)
Anne Såg (Jarno Tuokko)
Jan-Erik Wasenius (Erja Salo)

Yhteensä hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa, yhdeksän hallituksen jäsentä ja näiden henkilökohtaiset varajäsenet. Katso koko hallitus

Luottamushenkilöiden puheenvuoroissa korostettiin, että myös hallituksen säännöllisellä uudistumisella halutaan viestiä muutoskykyä sekä houkutella mukaan uusia osaajia.

– On hienoa, että halu uudistua yhdistää alaa ja Isännöintiliiton toimijoita, kommentoi toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Liittokokous pidettiin hybridinä. Paikan päällä Helsingissä oli parikymmentä osallistujaa, ja etäyhteyksillä osallistui saman verran.