Heikki Tiitinen kisaa Isännöitsijä 2021 -palkinnosta

Isännöitsijä Heikki Tiitinen on valittu Isännöitsijä 2021 -palkinnon finaaliin. Yhteensä kolme finalistia kilpailee palkinnosta, joka julkistetaan Isännöintipäivillä 10.11.2021.

Heikki Tiitinen JIP Isännöinnistä kisaa Isännöitsijä 2021 -palkinnosta. Tiitinen kuvattiin lisärakennushankkeen työmaalla. Kuva: Lari Lievonen.

JIP Isännöinnissä työskentelevälle Heikki Tiitiselle isännöinti on ryhmätyötä, jossa ajetaan ennen muuta osakkaiden etua:

– Isännöintityössä operoidaan toisten omaisuudella ja silloin vastuu on aika suuri. Täytyy omata kykyä kylmään talouden hallintaan, mutta myös inhimillistä otetta, koska kyseessä ovat myös ihmisten kodit.

Tiitinen onkin vakuuttanut sekä asiakkaat että työyhteisön monipuolisuudellaan ja ahkeralla paneutumisellaan työhönsä. Pitkä työhistoria rakennusten vahinkokartoittajana ja kosteusvaurioiden tutkijana on tuonut sekä teknistä ymmärrystä että valmiutta hoitaa vaikeitakin asiakaskohtaamisia ja pattitilanteita.

Tuorein työnäyttö hankkeesta, jossa käytiin ratkomaan asiakkaan haastavaa tilannetta, on iso lisärakennusprojekti Joensuun keskustan liepeillä. Taloyhtiön vuokratontin vuokra oli kymmenkertaistumassa kymmenen vuoden sisällä eikä tontin lunastuskaan kannattanut taloudellisesti.

Pohdittuaan taloyhtiön tulevaisuutta Tiitinen ja yhtiön hallitus tulivat päätelmään, että kaikille hyvä ratkaisu voisi löytyä lisärakentamisesta. Isännöitsijän roolissa hän on vuoden 2020 alusta lähtien vienyt eteenpäin hanketta, jossa 1960-luvun rivitaloyhtiön harvaan rakennetulle tontille rakennetaan vielä kolme asuintaloa lisää.

– Tämä on ollut monimutkainen ja paljon byrokratiaa sisältänyt projekti, jossa on tehty tiivistä yhteistyötä hallituksen, eri alojen asiantuntijoiden ja Joensuun kaupungin kanssa. On haettu kaupungilta poikkeuslupaa rakentamiselle, kaavamuutosta ja maanvuokrasopimuksen muutosta. Taloyhtiön vanha huoltorakennus puretaan ja siellä sijaitseva muuntamokin on siirrettävä. Nyt olemme vihdoin tilanteessa, jossa uusien asuintalojen rakentaminen on aloitettu, kertoo Tiitinen.

Hankkeen lopputulemana tonttivuokra on saatu painumaan alle puoleen siitä, mitä alun perin esitettiin.  Uusien asukkaiden myötä maanvuokralle on tulossa lisää maksajia ja taloyhtiö voi toteuttaa rakennusoikeuden myyntituotoilla muita korjauksiaan – esimerkiksi sadevesi- ja salaojaremontin.

”Onnistunut isännöinti ei saa henkilöityä vain isännöitsijään”

Asiakastyytyväisyyskyselyissä Tiitinen onkin saanut korkeat arvosanat ja kiitosta ratkaisukeskeisyydestään ja ystävällisyydestään.

Isännöitsijä-finalistina Tiitinen tuo kaikkein mieluiten esiin isojen hankkeiden vetämiseen liittyvää osaamista – ja yhteistyön tärkeyttä niissä:

– Onnistunut isännöinti ei saa henkilöityä vain isännöitsijään, vaan se sisältää myös aktiivisen ja hyvää yhteistyötä tekevän taloyhtiön hallituksen. Lisäksi onnistumisissa ja vaikeuksissa auttaa oman toimiston toimiva asiakaspalvelu, kirjanpito, kokeneet kollegat sekä hyvät ja luotettavat yhteistyökumppanit, kertoo Tiitinen

Muutama vuosi sitten isännöintialalle tullut Tiitinen työskentelee toistaiseksi oppisopimuksella. Hän tekee pääasiassa hallinnollisen isännöinnin töitä, mutta aikoo jatkossa vaikuttaa yrityksessään myös teknisen isännöinnin tiimissä. Ison lisärakennushankkeen ohella on samalla vetänyt muita pienempiä ja isompia korjaushankkeita muissa isännöimissään taloyhtiöissä.

Tässä kilpasarjassa etsitään isännöitsijää, jonka työssä näkyy esimerkillinen toiminta asiakkaiden, kollegoiden, verkostojen tai sidosryhmien kanssa. Hänellä saattaa olla työnäyttönä jokin esimerkillistä osaamista, vastuullisuutta ja yhteistyötaitoja vaatinut hanke tai hankkeita.

Finalistit valinneen palkintoraadin asiantuntijoina toimivat tänä vuonna kehitysjohtaja Miimu Airaksinen SRV Yhtiöt Oyj:stä, pääsihteeri Marianne Heikkilä Marttaliitosta, toimitusjohtaja Harri Hiltunen Kiinteistöliitosta, toimitusjohtaja Annukka Mickelsson Kiinteistönvälitysalan Keskusliitosta ja kehitysjohtaja Reetta Yrttimaa Isännöintiliitosta.

Finalisteista valitaan lopulliset voittajat yleisöäänestyksellä. Eniten yleisöääniä saaneet voittajat julkistetaan palkintogaalassa Isännöintipäivillä 10.11.2021.