Janika Palokangas kisaa Isännöintiammattilainen 2022 -palkinnosta

Kiinteistöassistentti Janika Palokangas (OP Koti Pohjanmaa) on valittu Isännöintiammattilainen 2022 -palkinnon finaaliin. Yhteensä kolme finalistia kilpailee palkinnosta, joka julkistetaan Isännöintipäivillä 21.9.2022.

Janika Palokangas kisaa Isännöintiammattilainen 2022 -palkinnosta
Kiinteistöassistentti Janika Palokangas (OP Koti Pohjanmaa) on valittu Isännöintiammattilainen 2022 -palkinnon finaaliin. Kuva: Elisa Karhula.

Viitisen vuotta alalla työskennellyt kiinteistöassistentti Janika Palokangas toimii OP Koti Pohjanmaassa sihteerin ja asiakaspalvelun tehtävissä ja tekee töitään innovatiivisella otteella, luotsaten esimerkiksi asiakaspalvelun kehittämistä. OP Koti Pohjanmaan isännöinti toimii yhdeksässä toimipisteessä, joilla oli aiemmin omia käytänteitään.

– Kiinteistöassistenttien tiimissä yhdenmukaistamme nyt toimintatapojamme, niin että asiakaspalvelu sujuvoituisi entisestään, kertoo Palokangas.

Tehtävä on vaatinut Palokankaalta vuorovaikutustaitoja tiimin ryhmäyttämiseksi, mutta myös prosessien kehittämistä, erilaisten sähköisten järjestelmien hyödyntämistä sekä työntekijöiden perehdyttämistä.

– Haluan viedä asioita eteenpäin ja uudistaa asiakaspalvelua, niin että se on tehokasta ja helppoa asiakkaille ja meille.

Yhdessä assistenttitiimin, isännöitsijöiden ja kirjanpitäjien kanssa on hiottu esimerkiksi isännöitsijäntodistuksiin liittyvää palvelua, niin että tekemisen vaiheet tarkistuksineen rullaavat saumattomasti ja isännöitsijäntodistus toimitetaan asiakkaalle mahdollisimman ripeästi.

– Isännöitsijäntodistus on isännöinnin asiakkaille tärkeä palvelu, joten niiden on liitteineen oltava laadukkaita.

Palokangas kuuluu myös OP Kotien työryhmään, joka kehittää isännöintijärjestelmää yhteistyössä ohjelmistontarjoajan kanssa. Lisäksi hän on mukana valtakunnallisessa huoneistotietojärjestelmään liittyvässä ryhmässä, jossa isännöintijärjestelmien pääkäyttäjät valmistautuvat siirtämään osakeluettelot huoneistotietojärjestelmään.

Palokangas kertoo, että hänen yhtenä isona missionaan on lisätä asiakkaiden tietoisuutta isännöinnistä ja tuoda isännöinti lähemmäs asiakasta. Asiakkaille hän viestii esimerkiksi OP Koti Pohjanmaan some-kanavilla ja tuottaa myös perinteisiä tiedotteita asiakasta ja sidosryhmiä askarruttavista aiheista. Nykyisin asiakas saattaa saada esimerkiksi veden tasauslaskun mukana tiedotteen, jossa selvennetään kyseisen laskutuksen perusteet. Avuksi on liitetty laskukaava, jolla voi laskea, paljonko vettä on päivätasolla kulunut.

Palokankaan aktiivisuus ja avuliaisuus on huomattu niin työyhteisön sisällä kuin sidosryhmien ja asiakkaidenkin taholta. Häntä kiitellään positiiviseksi kollegaksi ja asiakaspalvelijaksi, joka osaa huomioida palapelin kaikki osat.

– Meillä kaikilla, niin isännöitsijöillä, kiinteistöassistenteilla kuin vaikkapa kirjanpitäjilläkin, on tärkeä rooli kokonaisuuden kannalta. Kaikkia tarvitaan, että asiakkaan omaisuus saadaan hoidettua asiaankuuluvalla tavalla, sanoo Palokangas.

Äänestykseen

Isännöintiliiton palkintokilpailu avautui nyt toista kertaa kaikille isännöintiyrityksissä työskenteleville. Isännöintiammattilainen-sarjaan saattoi ilmoittaa isännöintiyrityksessä muussa roolissa kuin isännöitsijänä työskentelevän ammattilaisen, kuten asiakaspalvelijoita, kiinteistösihteereitä, kirjanpitäjiä, viestintä-, laki-, järjestelmä-, tai HR-asiantuntijoita. Ehdokkaiksi etsittiin tekijöitä, jotka haluavat edistää koko toimialan arvostusta.

Finalistit valinneen palkintoraadin asiantuntijoina toimivat tänä vuonna yhteysjohtaja Timo Tossavainen (Kiinteistöliitto), toimitusjohtaja Kirsi Hautala (Rakentamisen Laatu RALA ry), toiminnanjohtaja Anne Viita (Vuokralaiset VKL ry) ja vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa (Isännöintiliitto).

Finalisteista valitaan lopulliset voittajat yleisöäänestyksellä. Eniten yleisöääniä saaneet voittajat julkistetaan palkintogaalassa Isännöintipäivillä 21.9.2022.