Kotitalo-lehdelle menestystä alan kilpailuissa

Tuottajat Ida Levänen (vas.) ja Anna Malk sekä Isännöintiliiton lakiasiantuntija Tommi Leppänen Kiinteistömessuilla tapaamassa Kotitalon lukijoita.

Isännöintiliiton tuottama isännöinnin asiakaslehti Kotitalo on jälleen ehdolla vuoden asiakaslehdeksi Aikakausmedian Edit-kilpailussa.

Kotitalo valittiin kilpailun shortlistalle kolmen parhaan joukkoon jo toisena vuonna peräkkäin. Lisäksi lehti on jo kertaalleen valittu samassa kilpailussa vuoden 2014 asiakaslehdeksi ja ProComin Lehtikatsauksessa 2015 parhaaksi asiakas- ja sidosryhmälehdeksi.

– Olemme jälleen iloisia ja otettuja shortlistalle pääsystä. Taloyhtiöiden hallitukset ovat vastuullisessa tehtävässä ja ansaitsevat toimintansa tueksi laadukasta sisältöä, Kotitalon tuottaja Ida Levänen kertoo.

Kotitalon tekemiseen osallistuvat lukuisat Isännöintiliiton asiantuntijat ja jäsenet, joiden osaamisen avulla lehti pysyy jatkuvasti ajan hermolla ja kiinni taloyhtiöiden arjessa.

Kotitalo erottuu muista kiinteistöalan lehdistä myös kiitetyn ulkoasunsa ansiosta.

– On huikeaa tuottaa lehteä näin monialaisessa ja osaavassa tiimissä, Levänen sanoo.

Kotitalo kertoo konkreettisin esimerkein hyvän isännöinnin merkityksestä ja innostaa taloyhtiöiden hallituksia hoitamaan tehtävänsä entistä paremmin. Lehden ratkaisut ja vinkit auttavat kehittämään asumisen laatua ja kiinteistöjen arvoa.

– Meillä on Kotitalossa yksi sääntö ylitse muiden: taloyhtiö ei koskaan tee mitään. Avaamme aina hallituksen, isännöinnin, osakkaiden, asukkaiden ja huoltoyhtiön roolit selkeästi.

Tämän vuoden aikana myös lehden verkkopalvelu uudistetaan vastaamaan lukijoiden tarpeita entistä paremmin.

Tutustu Kotitaloon osoitteessa www.kotitalolehti.fi.

Uutishuoneeseen