Hissiavustus mahdollistaa hissin yhä useammalle

Vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa myönnettiin 11 miljoonan euron lisämääräraha jälkiasennushissien rakentamisen avustuksiin. Tänä vuonna hissiavustuksia voidaan myöntää yhteensä 36 miljoonalla eurolla. ARAn mukaan määrärahat riittävät hyvin, ja taloyhtiöiden kannattaakin hakea avustuspäätöstä tämän vuoden aikana.

Avustuksen enimmäismäärä on 45 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Avustusta haetaan ARAlta. Hakemuksen voi tehdä, jos on tarkoitus rakentaa uusi henkilöhissi kerrostaloon, jonka porrashuoneessa ei ennestään ole hissiä. Myös porrashissin rakentamiseen voi saada avustusta, mutta siihen myönnetään hissiavustuksen sijaan esteettömyysavustusta, jonka enimmäismäärä on niin ikään 45 % kustannuksista.

Päätös myöntämisestä on lähtökohtaisesti saatava ennen töiden aloittamista, eli asiassa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Avustuksen saaminen on olennainen tietoa myös silloin, kun asia viedään yhtiökokouksen päätettäväksi.

ARAsta on voinut tämän vuoden alkupuolelta saakka hakea avustuksia digitaalisesti, mutta prosessissa on ilmennyt ongelmia, jotka ovat aiheuttaneet viivästyksiä. ARA on luvannut lisäresursseja suman purkamiseen.

Takaisin Uutishuoneeseen