Turussa kurkistettiin osakehuoneistorekisterin aikaan

Isännöitsijä Tiia Granberg Isännöinti Granberg Oy:sta saapui Turun Lisävirtaa-tilaisuuteen tiistaina hakemaan ohjeita osakehuoneistorekisteriin valmistautumiseen ja tietoja siitä, miten osakehuoneistorekisteri muuttaa isännöitsijän arkea avauduttuaan. Granberg kertoo, että uuden rekisterin tulo on jo käynyt tutuksi, koska uutisointia uudesta rekisteristä on tullut monta kautta.

Granberg odottaa osakehuoneistorekisterin vähentävän turhia paperitöitä.

Osakehuoneistorekisterin tuloon Granberg suhtautuu luottavaisin mielin. Oma järjestelmäntoimittaja on iso toimija, joten rajapinta järjestelmästä rekisteriin saadaan varmasti toimimaan. Uuden rekisterin hän odottaa vähentävän esimerkiksi turhia paperitöitä.

– Isännöitsijän ei enää tarvitse käydä läpi esimerkiksi virkatodistuksia perhe- ja perintöoikeudellisiin saantoihin liittyen. Myöskään kauppakirjoja ei enää keräänny toimistolle, kun osakeluettelomerkinnät hoituvat suoraan Maanmittauslaitoksen kanssa, havainnollistaa Granberg.

Turun tilaisuudessa puhuttiin uuden osakehuoneistorekisterin mukanaan tuomista mahdollisuuksista, mutta muistutettiin myös, että jos tiedonsiirto isännöintijärjestelmästä rekisteriin takkuilee, voi manuaalisen työn määrä aluksi lisääntyä. Isännöinnin vastuulla on tarkistaa muilta viranomaisilta rekisteriin tuodut tiedot, ennen kuin osakehuoneistojen- ja omistajien tiedot siirtyvät Maanmittauslaitoksen hallintaan.

Osakehuoneistorekisteri kiinnosti yleisöä ja tilaisuus oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.

Tiia Granberg kertoo, että yrityksessä aletaan olla valmiina myös tietojen tarkistukseen:

– Meillä tiedot ovat Kaupparekisterissä muutenkin ajan tasalla, joten valtuutukset tietojen tarkistukseen on helppo laittaa kuntoon. Omalta ohjelmistotoimittajalta varmistettiin heti alkuvaiheessa, että meidän järjestelmistä saa ulos csv-tiedostoja, jolloin tieto siirtyy isännöintijärjestelmän ja osakehuoneistorekisterin välillä.

Granberg uskoo myös, että mahdollisista lisätöistä selvitään omin voimin, mutta roolituksia toki joudutaan heilläkin pohtimaan, etteivät muutoksen aiheuttamat työt lankea vain yhden tekijän harteille:

Lisävirtaa-tilaisuuden tapahtumakumppanit kertoivat puheenvuoroissaan, että valmistautuminen osakehuoneistorekisterin tuloon on hyvällä mallilla.

– Ehkä katson tätä nyt pinkkien lasien läpi, mutta uskon, että korjausta vaativat tiedot ovat rekisterissä ihan yksittäisiä. Mahdollinen avun tarve tarkentuu kyllä ja tarvittaessa tarkistustyö voisi sopia esimerkiksi alan opiskelijoille, jotka ovat muutenkin tottuneet hoitamaan asiat digitaalisesti, miettii Granberg.

Granberg on itse optimistisella mielellä osakehuoneistorekisterin suhteen, mutta myöntää kuulleensa yleisön seasta pientä jupinaa osakehuoneistorekisterin mukanaan tuomiin lisätöihin liittyen.

– Mutta yhtä hyvin tämän voisi ajatella niin, että kun sähköiset järjestelmät puhuvat keskenään, osakehuoneistorekisterin tulo vähentää inhimillisiä virheitä! Uuden rekisterin myötä toimintatapoja on pakko kehittää. Helpompi siis suhtautua muutokseen myönteisesti ja mennä mukaan, sanoo Granberg.

Hänen oma seuraava etappinsa muutoksiin valmistautumisessa on viedä Lisävirtaa-tilaisuudessa saatuja tietoja oman yrityksen käyttöön.

Lisävirtaa isännöintiin, osakehuoneistorekisteri -tilaisuudet jatkuvat vielä. Katso paikkakunnat tapahtumakalenterista.