Isännöintiala on kilpailtu mutta hajanainen

Isännöinnin yritys- ja liiketoimintakaupat ovat lisääntyneet viime vuosina, ja lähes jokainen yrittäjä tunnistaa ilmiön. Ikäänsä ja palveluiden samanlaisuuteen nähden alan markkinat ovat kuitenkin merkillisen hajallaan.

Hyvää isännöintiä on monenlaista

On kaikille hyväksi, että isännöintialalla joku vielä ostaa yrityksiä, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.

Kasvustrategia on jokaisen yrityksen omassa harkinnassa kuten liiketoimintamalli ja ansaintalogiikkakin. Tapoja on monia. Pääasia on, että oma palveluvalikoima ja strategia ovat kirkkaina mielessä.

Isännöintiliiton vaikutustyö on hiottu vastaamaan mahdollisimman hyvin alan tarpeisiin. Alan yhteinen tavoite on nostaa esille hyvän isännöinnin merkitys. Yrityksen kannattaa tarjota hyvää isännöintiä ja asiakkaan kannattaa ostaa hyvää isännöintiä. Kummallakaan puolella huono isännöinti ei kauas kanna.

– Isännöintiliitto ei ota kantaa siihen, minkä tyyppinen tai kokoinen yritys voi tarjota hyvää isännöintiä. Kannustamme jatkuvaan kehittymiseen ja uudistumiseen, mikä on terveen kilpailun edellytys, Heikkilä sanoo.

Isännöintiliitto vaikuttaa siihen, että uusia mahdollisuuksia avautuu. Tapahtumissa ja koulutuksissa pääset parhaiten kärryille uusimmista tuulista.

Tähän asti isännöintiala on pysynyt harvinaisen hajanaisena, sanoo Jari Annala johdon konsulttiyritys Krescado Oy:stä. Annala puhuu Isännöintipäivillä palveluliiketoiminnan kehittämisestä. Pieniä yrityksiä on paljon, ja bisnes on paikallista. Ala on yhä ”käsityöläisvaiheessa”, vaikka isännöintiä on ollut jo kauan ja palvelulupaukset eivät erotu toisistaan.

Yrityksiä kuitenkin yhdistyy ja niitä ostetaan koko ajan.

Eläkkeelle jää enemmän yrittäjiä kuin alalle on tulijoita.

– Pitkään on tiedetty, että isännöintiala polarisoituu ja keskittyy. Eläkkeelle jää enemmän yrittäjiä kuin alalle on tulijoita, sanoo Realia Isännöinnin Länsi-Suomen aluejohtaja Mikko Niskanen.

Hän on kokenut yrityskaupat molemmilta puolilta pöytää parinkymmenen vuoden aikana. Yhtiökumppanin kanssa kahdestaan aloitetusta yrityksestä hän on päätynyt maan suurimman isännöintiketjun aluejohtajaksi vaihtamatta kertaakaan työpaikkaa. Väliin on mahtunut orgaanisen kasvun lisäksi muutama liiketoimintakauppa, yrityskauppa ja fuusio. Oman alueensa markkinajohtajaksi kasvanut Pirkan Isännöintikeskus on kesäkuun alusta toiminut Realia Isännöinnin nimellä.

Isännöintiala suorastaan huutaa uusia liiketoimintamalleja. Asiakkaat vaativat tehokkaampaa asiointia ja digitalisaatiossa ansaintalogiikkaa on uusittava. Digitalisaation vaatimat platform-tyyppiset investoinnit lasketaan vähintään kymppitonneissa ellei sadoissa tuhansissa.

Lue koko juttu Isännöinti-lehdestä 5/2017 ja tule kuuntelemaan Jari Annalan luento Isännöintipäivillä torstaina 7.9.2017.

Isännöintipäivien ohjelma