Lausunto kansallista yritysvastuulakia koskevasta arviointimuistiosta Lausunto kansallista yritysvastuulakia koskevasta arviointimuistiosta Lausunnot 19.4.2022 Kannatamme yritysvastuusääntelyn tavoitetta lisätä ihmisoikeuksien kunnioittamista ja ympäristönsuojelua ja sitä, että erityisesti suuret kansainväliset yritykset ottaisivat yhä enemmän huomioon toiminnassaan ihmisoikeus- ja ympäristövaikutukset. Vastuullisuuden lisääminen yhteiskunnan kaikilla tasoilla on tärkeää ja haluamme olla mukana edistämässä sitä. Suomen Isännöintiliitto ry katsoo, että yritysvastuuta koskeva lainsäädäntö olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa ja valmistella ensisijaisesti EU-tasolla. Kansalliset resurssit tulisi suunnata EU-tason sääntelyyn vaikuttamiseen sekä neuvontatoimiin, jolla voidaan tukea yritysvastuun toteutumista vapaaehtoisesti myös niissä yrityksissä, jotka eivät yritysvastuulainsäädännön ja sanktioiden piiriin kuulu.
Ilmasto- ja energiapolitiikan roolia tulee vahvistaa asuntopoliittisessa ohjelmassa Ilmasto- ja energiapolitiikan roolia tulee vahvistaa asuntopoliittisessa ohjelmassa Medialle 18.3.2022 Eduskunta käsittelee kuluvan kevään aikana Suomen asuntopoliittista ohjelmaa vuosille 2021–2028. Isännöintiliiton mielestä asuntopoliittisessa ohjelmassa tulisi huomioida selvästi vahvemmin ilmasto- ja energiaratkaisut asumisessa. Tämä on välttämätöntä Suomen hiilineutraaliustavoitteen 2035 saavuttamiseksi. Venäjän hyökkäyssota vauhdittaa energiamurrosta asumisessa entisestään, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa.
Lausunto asuntopoliittisesta kehittämisohjelmasta Lausunto asuntopoliittisesta kehittämisohjelmasta Lausunnot 17.3.2022 Lausunto asuntopoliittisesta kehittämisohjelmasta vuosiksi 2021-2028 eduskunnan valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaostolle.
Paine energiatehokkuutta lisääviin tekoihin taloyhtiöissä kasvaa – yksi syy on kaukolämmön raju hinnannousu Paine energiatehokkuutta lisääviin tekoihin taloyhtiöissä kasvaa – yksi syy on kaukolämmön raju hinnannousu Medialle 8.9.2021 Taloyhtiöt tulevat yhä enemmän tuottamaan energiaansa myös omatoimisesti. Kaukolämmön merkittävä hinnannousu on yksi syy, miksi taloyhtiö hakevat kiivaasti uusia ratkaisuja vähentää energiakulutusta ja rahan menoa.
Taloyhtiöt ovat haastavassa tilanteessa − niillä on iso rooli Suomen ilmastotavoitteissa mutta vain vähän tukea Taloyhtiöt ovat haastavassa tilanteessa − niillä on iso rooli Suomen ilmastotavoitteissa mutta vain vähän tukea Medialle 19.8.2021 Taloyhtiöt ovat aika omillaan energiatehokkuuden edistämisessä. Tämän osoitti viimeisimmäksi viime viikolla julkaistu budjettiehdotus. Siitä kävi ilmi, että taloyhtiöille on valtion toimesta edelleen tarjolla vain vähän apua.
Lausunto luonnoksesta fossiilisesta öljylämmityksestä luopumisen toimenpideohjelmaksi Lausunto luonnoksesta fossiilisesta öljylämmityksestä luopumisen toimenpideohjelmaksi Lausunnot 17.6.2021 Lausunto luonnoksesta fossiilisesta öljylämmityksestä luopumisen toimenpideohjelmaksi
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tupakkalain muuttamisesta Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tupakkalain muuttamisesta Lausunnot 17.6.2021 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tupakkalain muuttamisesta
Suomalaiset velkaantuvat vauhdilla – myös taloyhtiölainat pitäisi huomioida osana kotitalouksien velkaa Suomalaiset velkaantuvat vauhdilla – myös taloyhtiölainat pitäisi huomioida osana kotitalouksien velkaa Medialle 14.5.2021 Suomeen valmistellaan positiivista luottotietorekisteriä, jonka kautta luotonantajat voisivat nähdä reaaliaikaisesti luotonhakijan lainamäärät ja muut tulotiedot. Taloyhtiölainat ovat jäämässä ensimmäisessä vaiheessa ulos positiivisesta luottotietorekisteristä ja se on ongelma.
Lausunto työryhmän mietinnöstä positiivista luottotietorekisteriä koskevaksi lainsäädännöksi Lausunto työryhmän mietinnöstä positiivista luottotietorekisteriä koskevaksi lainsäädännöksi Lausunnot 12.5.2021 Lausunto työryhmän mietinnöstä positiivista luottotietorekisteriä koskevaksi lainsäädännöksi Lausunnonantajasta Suomen Isännöintiliitto ry (jäljempänä Isännöintiliitto) edustaa laajasti isännöintialaa, sillä jäsenkuntaamme kuuluu yli 550 isännöintiyritystä ja 23 paikallisyhdistystä....
Lausunto postilain muutoksien arviomuistiosta (VN/21366/2020) Lausunto postilain muutoksien arviomuistiosta (VN/21366/2020) Lausunnot 22.2.2021 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle postilain muutoksien arviomuistiosta Lausunnonantajasta Suomen Isännöintiliitto ry (jäljempänä Isännöintiliitto) edustaa laajasti isännöintialaa, sillä jäsenkuntaamme kuuluu yli 600 isännöintiyritystä ja 23 paikallisyhdistystä....