Näin naapurisopu säilyy remontinkin aikana

Joskus tekee mieli kohentaa oman asunnon ilmettä remontoimalla. Kun remontti-ilmoitus on tehty ja lupa saatu, ei työhön kannata ryhtyä suin päin: ensin kannattaa tiedottaa asiasta myös naapureille.

Osakkaan valmistautuessa huoneistonsa remontointiin täytyy aivan ensiksi tehdä asunto-osakeyhtiölain edellyttämä remontti- eli muutostyöilmoitus. Tällä varmistetaan, että taloyhtiö saa tiedon siitä, mitä asunnossa remontoidaan ja että remontti tehdään hyvän rakennustavan mukaisesti.

Kun remontti-ilmoitus on käsitelty ja osakas saa luvan aloittaa remontin, kannattaa huoneiston remontista kertoa naapureille. Remontista syntyy väistämättä meluhaittaa, mutta avoin viestiminen vähentää närää.

Viesti huoneiston remontista näin:

  • Kerro remonttisuunnitelmista ja arvioidusta kestosta naapureille.
  • Lappu rappukäytävät ilmoitustaululla on perinteinen, mutta toimiva tapa.
  • Lapun voi sujauttaa myös lähimpien naapureiden postiluukusta. Näin he tietävät varautua esimerkiksi porauksen tai piikkauksen ääniin.
  • Jos taloyhtiössä on oma Whatsapp- tai Facebok-ryhmä, kannattaa remontista kertoa myös siellä.

Melua aiheuttavaa remonttia ei saa lähtökohtaisesti tehdä asunnoissa pyhäpäivisin eikä öisin. Remonttien tekeminen on kuitenkin normaalia taloyhtiöelämää, eikä sitä voi mahdollisista häiriöistä huolimatta tietenkään kieltää.

Lue lisää: 

Osakas, näin ilmoitat remontista oikein

Kotitalo: Jos alat remontoida, muista kertoa siitä taloyhtiössä

Kotitalo: Naapurin remontti lähensi meitä

Uutishuoneeseen