“Etäyhteydet laajasti käyttöön” – korona vaikuttaa jälleen yhtiökokouksiin

Koronarajoitukset vaikuttavat tänäkin keväänä taloyhtiöiden yhtiökokouksiin. Isännöintiliitto suosittelee edelleen etäyhteyksien käyttöä. Ohjeita ja tukea on tarjolla.

Uusien koronarajoitusten myötä myös kokoontumisrajoituksia kiristetään ympäri Suomea. Rajoitukset vaikuttavat myös yhtiökokouksiin, joita on keväällä paljon.

– Etäyhteyksiä kannattaa edelleen hyödyntää laajasti taloyhtiöiden kokouksissa. Yhtiökokous on osakkaan tärkein vaikuttamiskanava, mutta se ei saa riskeerata kenenkään terveyttä, lakiasiantuntija Laura Lithenius Isännöintiliitosta painottaa.

Isännöintiliitto on suositellut viime keväästä saakka, että taloyhtiöiden päätöksenteossa otetaan käyttöön etäyhteydet mahdollisimman laajasti. Vuoden aikana on saatu paljon esimerkkejä uusista hyvistä käytännöistä ja monessa taloyhtiössä on kokoustettu onnistuneesti etäyhteyksien avulla.

Ohjeita ja tukea taloyhtiötoimijoille

Lithenius rohkaisee niidenkin taloyhtiöiden hallituksia, joita etäyhteydet vielä mietityttävät.

– Vuoden aikana on opittu paljon ja jopa kehitetty uusia etäkokoussovelluksia juuri taloyhtiöitä varten. Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat laatineet taloyhtiötoimijoille kattavasti ohjeita. Esimerkiksi Isännöintiliiton verkkosivuilta löytyy paljon kaikille avoimia ohjeita, joita kannattaa hyödyntää, hän kertoo.

Kiireetöntä yhtiökokousta voi myös siirtää. Taloyhtiöissä kannattaa kuitenkin huomioida, että ainakaan toistaiseksi ei ole tiedossa mahdollisuutta kokouksen lykkäämiseen yli lakisääteisen takarajan, kuten viime vuonna.

Uusien koronarajoitusten myötä yli kuuden hengen kokoontumiset kielletään ainakin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Vaasassa, Ahvenmaalla ja Lapissa.

Kuuden henkilön kokoontumisrajoitusta suositellaan myös Itä-Savoon, Etelä-Karjalaan, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen, Päijät-Hämeeseen, Länsi-Pohjaan, Pohjois-Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Kymenlaaksoon.

Epidemian kiihtymis- ja levimisalueilla toteutetaan myös kolmen viikon sulkutila 8.–28.3. Rajoitustoimista lisää valtioneuvoston sivuilla.

Taloyhtiöissä kannattaa seurata oman alueen rajoituksia esimerkiksi Aluehallintoviraston sivuilta.

Lisätietoja

Laura Lithenius
lakiasiantuntija
laura.lithenius@isannointiliitto.fi

Uutishuoneeseen