Näin putkiremontteja voidaan rahoittaa, mutta taloyhtiöissä ei olla vielä herätty

Taloyhtiöllä on mahdollisuus rahoittaa putkiremonttia täydennysrakentamalla. Silti vain 12 prosenttia taloyhtiöistä on edes harkinnut lisärakentamista rahoittamiskeinona, paljastaa Isännöintiliiton Putkiremonttibarometri 2018.

Tyypillisiä lisärakentamisen vaihtoehtoja:
  • Tehdään ullakoista asuntoja
  • Korotetaan rakennusta yhdellä tai useammalla kerroksella
  • Jatketaan rakennusta
  • Myydään tontilta rakennusoikeutta

– Tilanne on erikoinen, sillä lisärakentamisen ja ryhmäkorjaamisen mahdollisuudet ovat valtavat etenkin 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa lähiöissä. Nämä ovat juuri niitä alueita, joissa putkiremontteja nyt tehdään ja suunnitellaan, sanoo Isännöintiliiton kehityspäällikkö Pekka Harjunkoski.

Lisärakentamisen mahdollisuuksien selvittäminen on järkevä osa kokonaisuuden suunnittelua, kun puhutaan isoista saneerauksista ja niiden rahoittamisesta.

– Kun lisärakentaminen tehdään tyylillä, sillä voidaan myös vaikuttaa positiivisesti talon ja alueen yleisilmeeseen ja sitä kautta parhaimmillaan koko asuinalueen arvostukseen ja haluttavuuteen, Harjunkoski sanoo.

Lisätietoja:

Pekka Harjunkoski
Kehityspäällikkö, Isännöintiliitto
p. 050 599 0079
pekka.harjunkoski@isannointiliitto.fi

Uutishuoneeseen