Mistä on hyvä hallitustyö tehty?

Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet huolehtivat yhteensä lähes kolmen miljoonan suomalaisen asunto-omaisuudesta yhdessä isännöinnin kanssa.

Marraskuun ajan Isännöintiliiton ja Kotitalo-lehden #hyvähallitus -kampanja on nostanut esiin hallitustyön merkitystä ja ihmisiä sen takana muun muassa sosiaalisen median kanavissa.

Mistä tunnistaa hyvän hallitustyön?

  1. Osakkaat ovat kiinnostuneita hallituksen valinnasta. Hallituksen valitsevat taloyhtiön osakkaat yhtiökokouksessa
    Asunto oy Agricolankulma edustaa hyvää hallitustyötä ja valittiin Suomen parhaaksi hallitukseksi 2017.

    kerran vuodessa. Hallituksen valinta on yksi osakkaiden tärkeimmistä päätöksistä.

  2. Hallitus panostaa yhteistyöhön isännöinnin kanssa. Taloyhtiön tarpeita vastaavan isännöintipalvelun valinta ja hankkiminen on hallituksen tärkeimpiä tehtäviä.
  3. Hallitus tuntee vastuunsa ja toimii huolellisesti. Hallituksen on järjestettävä taloyhtiön hallinto, rakennusten hoito, viestintä ja muu toiminta asianmukaisesti. Hallitus vastaa siitä, että kirjanpito ja varainhoito on hoidettu huolellisesti. Käytännössä palvelut hankitaan isännöinniltä.
  4. Taloyhtiössä tehdään säännöllisesti osakaskysely. Hallituksen on kohdeltava osakkaita tasapuolisesti ja toimittava taloyhtiön parhaaksi. Hallituksen on selvitettävä osakkaiden mielipiteet päätöksentekonsa perustaksi.
  5. Taloyhtiössä on laadittu strategia. Hallitus huolehtii, että taloyhtiölle määritellään osakkaiden mielipiteiden pohjalta taloyhtiöstrategia. Strategia kertoo osakkaiden yhdessä määrittelemät kehittämisen suuntaviivat. Usein isännöinti laatii strategian.
  6. Hallitus noudattaa Hyvä hallintotapa 2016 -suositusta. Sen tärkeimpiä kohtia löydät Kotitalon juttusarjasta.

Uutishuoneeseen