Lausunto jätelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi jätelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta.

Lausunnonantajasta

Suomen Isännöintiliitto ry (jäljempänä Isännöintiliitto) edustaa laajasti isännöintialaa, sillä jäsenkuntaamme kuuluu yli 600 isännöintiyritystä ja 23 paikallisyhdistystä. Tämä on yli 2/3 Suomen isännöinnistä ja kattaa noin 50 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä 1,5 miljoona suomalaista.

Isännöintiliitto työskentelee isännöinnin tunnettuuden ja arvostuksen parantamiseksi. Kehitämme isännöintiä ja koko kiinteistöalaa yhdessä jäsenten, asiakkaiden ja palveluntarjoajien kanssa.

Lausunto

Yleiset säännökset (Luku 1)

Isännöintiliitto kannattaa kiertotalouden edistämistä, luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä jätteiden tarkempaa määrittelyä. Lakiuudistus nostaa kierrätysasteita ja erilliskeräysvelvoitteet yhdentyvät, jolloin myös jätelajit yhdenmukaistuvat valtakunnallisesti. Tämä on tärkeä uudistus ja lakiuudistuksen tavoite hiilineutraaliuden sekä ympäristöystävällisyyden parantamisesta ovat ehdottoman kannatettavia.

Yleiset velvollisuudet ja periaatteet (Luku 2)

On selvää, että lakiuudistus tarkoittaa myös lisää kustannuksia kotitalouksille. Asumiseen liittyvien maksujen ja kustannusten nousu on ollut viime vuosina nopeaa. Olisi olennaista avata tarkemmin näitä lakiuudistuksen kustannusvaikutuksia asumiseen. Kun näitä lisääntyviä jätehuollon kustannuksia upotetaan jätemaksuihin, on riskinä, että jätemaksuista tulee eräänlainen piiloveron muoto. Avoimuus ja tarkemmat perustelut ovat erittäin tärkeää lakiuudistuksen hyväksyttävyyden kannalta.

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto (luku 5)

Kunnan järjestämisvastuulla olevien jätteiden kuljettamisen osalta lakiehdotuksessa ehdotetaan niin kutsutusta kaksoisjärjestelmästä luopumista. Isännöintiliitto pitää tärkeänä, että markkinat toimivat jätteenkuljetuksessa tehokkaasti. On erittäin tärkeää, jos siirrytään kunnan järjestämään jätteidenkuljetukseen, pitää huolta siitä, että myös pienet sekä keskisuuret yritykset voivat osallistua kilpailuun. Tämän lakiuudistuksen myötä syntyy tilanteita, joissa tietyt taloyhtiöt tulevat kärsimään, jos ovat kilpailuttaneet jätekuljetuksensa suoraan ja tehokkaasti. Kunnan järjestämänä voidaan kuitenkin saavuttaa lisää tehokkuutta ja vähemmän kumipyöräliikennettä, mutta pienten ja keskisuurten kuljetusyritysten mahdollisuuksista pysyä kilpailussa mukana on huolehdittava, koska se on pitkällä tähtäimellä myös kuntalaisten etu.

Tuottajavastuu ja juomapakkaukset (Luvut 6 ja 7)

”Pakkausten tuottajien tulisi vastata vähintään kahdeksastakymmenestä prosentista koko pakkausjätehuollon kustannuksista.” Mikäli loput kustannuksista päätyy tosiasiassa kotitalouksien maksettavaksi, pitäisi se avata tarkemmin ja avoimemmin. Isännöintiliitto esittää myös kysymyksen, miksi on päädytty tähän kahdeksaankymmeneen prosenttiin.

Perusteluissa sanotaan, että merkittävä osa pakkausjätteen kuljetuskustannuksista siirtyisi tuottajille, jolloin kotitalouksien jätemaksut siltä osin laskisivat ja vastaavasti pakattujen tuotteiden hinnat nousisivat. Isännöintiliitto pitää tärkeänä, että tuottajavastuu kustannuksista myös toteutuu siten, että hyöty tuottajavastuusta kanavoituu tosiasiassa siten, että kotitalouksien jätemaksut laskevat.

Muut jätelain pykälät

Ei lausuttavaa.

Asetusyhteenveto

Lakiuudistus ja sitä täydentävä jäteasetus tarkoittaa, että tietyt velvoitteet jätteiden erilliskeräykseen (metallijäte, biojäte, kuitu-, lasi-, metalli- ja muovipakkausjäte) koskevat entistä pienempiä (vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöjä) taloyhtiöitä. Tämä olisi hyvä ottaa huomioon myös neuvonnassa ja mahdollisissa avustuksissa, mikäli se tarkoittaa jätekatosten ja -suojien laajentamista ja/tai muuttamista, koska siitä aiheutuu taloyhtiölle ja asukkaille kustannuksia. Usein pienimmissä taloyhtiöissä jätekatokset- ja suojat ovat pienimpiä eikä niissä ole tilaa useammalle jäteastialle, mikä johtaa käytännössä näiden laajennustarpeeseen. Sama ongelma voi olla myös isommissakin taloyhtiöissä, vaikka osan sekajäteastioista vaihtaisikin muihin jäteastioihin. Isännöintiliitto pitää hyvänä, että asetukseen ollaan ottamassa tältä osin siirtymäsäännöksiä, jotta taloyhtiöillä on aikaa suunnitella jätekatoksien ja -suojien muutostarpeita.

Isännöintiliitto pitää hyvänä ehdotusta, että rakennus- ja purkujätteiden osalta velvoitteet kohdistetaan hankkeen pääurakoitsijaan eikä rakennushankkeeseen ryhtyvään, sillä urakoitsijalla voidaan katsoa olevan paremmat mahdollisuudet velvoitteiden täyttämiseen, kuin esimerkiksi rakennushankkeeseen ryhtyvällä taloyhtiöllä.

Vaikutusten arviointi

Isännöintiliitto pitää tärkeänä sitä, että taloyhtiöiden jätemaksujen ja muiden kustannusten kehitystä seurataan, jotta asumismenot eivät kasva kohtuuttomasti.

Muuta

Erilliskeräyspisteitä koskevat uudet velvoitteet olisi hyvä ottaa huomioon myös asuinkiinteistöjen neuvonnassa ja mahdollisissa avustuksissa, mikäli uudet velvoitteet johtavat asuinkiinteistöjen jätekatosten ja -suojien laajentamista ja/tai uusien jätekatosten ja- suojien rakentamiseen. Nämä toimenpiteet aiheuttavat kiinteistönomistajille ja siten asukkaille kustannuksia.

Helsingissä 2.6.2020
Suomen Isännöintiliitto ry
Lithenius Laura, lakiasiantuntija