Isännöinti Kuvaja kisaa Isännöintityöpaikka 2021 -palkinnosta

Isännöinti Kuvaja on valittu Isännöintityöpaikka 2021 -palkinnon finaaliin. Yhteensä kolme finalistia kilpailee palkinnosta, joka julkistetaan Isännöintipäivillä 10.11.2021.

Isännöinti Kuvajan henkilökunta voi lainata yhteiskäyttöautoa esimerkiksi työmatkoille.
Isännöinti Kuvajan henkilökunta voi lainata yhteiskäyttöautoa esimerkiksi työmatkoille. Kuvassa vasemmalta alkaen Reetta Kiuru, Susanna Somero, Emilia Oksanen, Seppo Toivio, Jarmo Pekkarinen, Sari Räihä (auton sisällä), Tiia Hannula, Lauri Jarho, Mike Leinonen, Pia Koivula, Seppo Kuvaja ja Natalia Hakkarainen. Hengessä mukana (takapenkillä näkymättömissä) Marjut Mäenpää, Sini Tuominen ja Siiri Järvinen. Kuva: Olli-Pekka Latvala.

Hämeenlinnalaisessa Isännöinti Kuvajassa työnteko puitteineen on resursoitu niin, että aikaa riittää myös ideoinnille, töistä ehtii palautua ja työntekijät viihtyvät tehtävissään. Ihmisläheinen ilmapiiri ja me-henki heijastuu asiakkaille asti erinomaisena asiakaspalveluna.

Henkilöstö kuvaa esimiestään Seppo Kuvajaa kuuntelijaksi, joka on aidosti kiinnostunut työntekijöistään ihmisinä, huomioi heidän intressinsä ja elämäntilanteensa.

– Puhallamme yhteen hiileen ja kerromme ilot ja murheet. Menemme yhteistuumin kohti muutoksia sekä pidämme toisistamme huolta, työntekijät kertovat ilmapiiristä.

Työntekijöitä kuullaan esimerkiksi joka perjantaisissa aamupalavereissa sekä erilaisissa vapaamuotoisemmissa tilaisuuksissa, kuten yhteisillä aamiaisilla ja aterioilla tai vaikka työpaikan järjestämillä padel-vuoroilla ja golf-turnauksissa ja retkillä.

– Töissä pitää olla kivaa ja siellä pitää voida myös viihtyä. Olen sitä mieltä, että kun työnantajana annan työntekijöille esimerkiksi hyvät resurssit ja vapautta työn tekemisen tapoihin, silloin myös saan vastineeksi vastuuta ottavia työntekijöitä, toimitusjohtaja Seppo Kuvaja kertoo.

Kuvajan mukaan yritykseen on muodostunut luottamuksellinen ilmapiiri, jossa työntekijät kertovat työasiat, mutta myös vapaa-ajan kuulumiset. Työntekijät viihtyvät talossa pitkään ja osa on palannut takaisin yritettyään välillä työskennellä muualla. Moni viihtyy vapaallakin yhdessä.

Tavoitteena paras mahdollinen työympäristö

Taannoin työntekijät pääsivät kertomaan toiveitaan toimitiloja koskien, kun koko toimiston tilat uusittiin työntekijöiden tarpeiden pohjalta. Nyt Isännöinti Kuvajan toimistolla on ergonomiset työ- ja kokoustilat, oma kuntosali saunoineen sekä uusittu keittiö, jossa on päivittäin tarjolla aamupala ja välipalaa. Lisäksi toimiston yläkerrassa sijaitsevat työsuhdeasunnot, joita voi tarpeen mukaan käyttää, joko pysyvämmin tai esimerkiksi työntekijän oman asunnon ollessa remontissa.

Etätyöaikoina erityisen käytetty on ollut työnantajan tarjoama yhteinen vapaa-ajanasunto, jota työntekijät perheineen voivat varata lomailuun, mutta myös tehdä sieltä käsin etätöitä. Liikkumista helpottaa työntekijöille tarjottu yhteiskäyttöauto.

Myös työntekijöiden terveyteen panostetaan monin eri tavoin. Laaja työterveyshuolto ja säännöllisin väliajoin toistuvat työn kuormittavuuteen liittyvät tutkimukset ehkäisevät esimerkiksi työuupumusta. Työergonomia on hoidettu kuntoon ja toimistolla käy säännöllisesti urheiluhieroja.

Jaksamista auttaa erityisesti se, että työ organisoidaan niin, että aikaa jää myös ideointiin eivätkä lomat aiheuta töiden kasautumista myöhemmäksi. Isännöinti Kuvajassa työskentelee tällä hetkellä 14 työntekijää ja se isännöi 145 taloyhtiötä Hämeenlinnan ja Hattulan alueella. Noin puolet henkilöstöstä on isännöitsijöitä, loput kiinteistösihteereitä ja kirjanpitäjiä.

– Meillä on hieman tavallista enemmän työntekijöitä talomäärään nähden. Kun resurssit ovat kunnossa, riittää energiaa myös ideointiin ja kehittämiseen. Lomille voi jäädä huoletta, sillä työpari huolehtii silloin tehtävistä, Kuvaja kertoo.

Toimitusjohtajana hän kertoo olevansa aina valmis kehittämään työyhteisöä ja sen toimintatapoja lisää, jos joku saa hyvän ajatuksen. Työntekijöiden hyvinvointi on kehityskohde, jossa ei saa olla pihi.

Isännöintiliiton palkintokilpailussa etsittiin tänä vuonna isännöintiyritystä, joka on myös erinomainen työpaikka. Palkittavan isännöintiyrityksen toiminnassa näkyy esimerkillinen toiminta asiakkaiden ja sidosryhmien sekä erityisesti omien työntekijöiden hyväksi. Yrityksellä on ehkä työnäyttönään hankkeita tai prosesseja, jotka tekevät siitä hyvän työyhteisön.

Finalistit valinneen palkintoraadin asiantuntijoina toimivat tänä vuonna kehitysjohtaja Miimu Airaksinen SRV Yhtiöt Oyj:stä, pääsihteeri Marianne Heikkilä Marttaliitosta, toimitusjohtaja Harri Hiltunen Kiinteistöliitosta, toimitusjohtaja Annukka Mickelsson Kiinteistönvälitysalan Keskusliitosta ja kehitysjohtaja Reetta Yrttimaa Isännöintiliitosta.

Finalisteista valitaan lopulliset voittajat yleisöäänestyksellä. Eniten yleisöääniä saaneet voittajat julkistetaan palkintogaalassa Isännöintipäivillä 10.11.2021.