Isännöitsijä Kaisa Pekkala kisaa Isännöitsijä 2018 -palkinnosta

Isännöintiliitto on valinnut Kaisa Pekkalan, Matinkylän Huolto Oy, Isännöitsijä 2018 -finalistien joukkoon. Yhteensä kolme finalistia kilpailee Isännöitsijä 2018 -palkinnosta, joka julkistetaan Isännöintipäivillä 12.9.

Isännöitsijä Kaisa Pekkala Asunto Oy Herttalaxin edessä Espoossa. Kuva: Anne Vatén.

Kaisa Pekkalalle isännöintityössä sujuva vuorovaikutus on isännöintityön ja hankkeiden loppuunsaattamisen kulmakivi. Asiakkaat ovat mittauksien mukaan tyytyväisiä isännöitsijäänsä ja Pekkalan pisimmät asiakassuhteet ovat kestäneet parisenkymmentä vuotta.

– Isännöitsijän kannattaa luoda taloon yhteisöllisyyttä, sillä kun ihmiset saadaan kommunikoimaan keskenään, myös varsinainen päätöksenteko helpottuu, kertoo Pekkala, joka mielellään kannustaa asiakkaita esimerkiksi järjestämään talkoita.

Isännöitsijänä Pekkala osaa tehdä tulevaisuuden näkyväksi asiakkailleen ja luotsata isännöintikohteidensa päättäjät sitoutumaan strategisiin tavoitteisiin. Pekkalan kaikissa 20 asiakasyhtiössä on Matinkylän huollon kattavat kunnossapidon periaateohjelmat.

Pekkalalla on vahvaa osaamista suurista peruskorjaushankkeista ja hän on perehtynyt kiinteistön elinkaaren eri vaiheisiin uudisrakennuksista lisärakentamiseen.

– Yksi esimerkki vaativammasta kohteesta ovat Espoon lähiökerrostalojen tyhjilleen jääneet kivijalkaliiketilat. Liiketoiminta on siirtynyt isoin kauppakeskuksiin ja nyt kerrostaloihin on tulossa isoja korjauksia. Usein korjauskustannukset olisivat liiketilan osalta isommat kuin tilan arvo. Isännöimissäni kohteissa näitä tiloja on alettu muuttaa asunnoiksi, sillä asunnoille vastaavasti on kova kysyntä länsimetron varrella, kertoo Pekkala.

Isännöitsijänä Pekkala osaa oman ammattitaitonsa lisäksi hyödyntää asiantuntijaverkoston ja oman yrityksen käytänteiden tuoman tuen.

– Kunnossapidon periaateohjelma strategisine tavoitteineen on työssäni kullanarvoinen apu. Tehtäväni isännöitsijänä on huolehtia taloyhtiön suunnitelmien päivittämisestä ja sitouttaa hallitus taloyhtiön tavoitteisiin. Hyödynnän työhistoriani varrelta kertyneitä esimerkkejä, kun hallituksille pitää perustella joitain strategian kohtia, havainnollistaa 24 vuotta isännöintialalla työskennellyt Pekkala.

Tällä hetkellä Matinkylän huolto Oy isännöi 130 asiakasyhtiötä, sen liikevaihdosta isännöinnin osuus on noin 2,1 M EUR ja isännöinnin parissa työskentelee yrityksessä noin 30 eri ammattialan osaajaa.

Isännöintiliitto palkitsee vuosittain alalla ansioituneita isännöintiyrityksiä, isännöitsijöitä ja isännöintitekoja. Tämän vuoden palkintojen teemoiksi on valittu asiakkaiden kuuntelu ja asumisen strateginen kehittäminen. Lopulliset voittajat julkistetaan Isännöintipäivillä Lahdessa 12.9.2018.