Taloyhtiöiden kokoontumisissa kannattaa edelleen suosia etäyhteyksiä

Terveys ja turvallisuus ovat etusijalla, kun koronavirus aiheuttaa edelleen poikkeusoloja ympäri maata. Isännöintiliitto suosittelee yhä etäyhteyksien käyttöä, kun taloyhtiöissä kokoustetaan.

Pääkaupunkiseudulle määrättiin perjantaina 20.11. lisää rajoituksia ja annettiin suosituksia koronavirusta koskien. Suositukset on syytä huomioida myös taloyhtiöissä ja niiden kokoontumisissa.

Koronavirustilanne ja suositukset vaihtelevat eri puolilla maata, mutta turvallisuus pitää huomioida kaikkialla, muistuttaa johtaja Marianne Falck-Hvilstafeldt Isännöintiliitosta.

– Olemme keväästä saakka suositelleet, että taloyhtiöissä kokoustetaan erilaisten etäyhteyksien avulla. Etäyhteyksiä kannattaa hyödyntää edelleen yhtiökokouksissa ja myös taloyhtiöiden hallitusten kokouksissa, Falck-Hvilstafeldt sanoo.

Tukimateriaaleja tarjolla kaikille

Monessa taloyhtiössä ja isännöintiyrityksessä on otettu tänä vuonna iso digiloikka. Kevät on perinteisesti kiireisintä yhtiökokousaikaa, ja keväältä jatkoaikaa saaneet kokoukset on jo pidetty. Isännöintiliiton jäseniltään saama palaute kertoo, että pääsääntöisesti erilaisten etäyhteyksien käyttö yhtiökokouksissa sujui hyvin. Etäyhteyksien avulla päätöksiä on voitu tehdä turvallisesti kokoontumisrajoituksista huolimatta. 

– Poikkeusolot voivat jatkua vielä ensi keväänäkin. Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat tuottaneet paljon erilaisia ohjeita ja tukimateriaaleja, jos etäyhteyksien käyttö ei vielä ole tuttua. Kaikille avoimia ohjeita kannattaa hyödyntää.

Siitä, miten ja millaisia etäyhteyksiä käytetään, päättää aina taloyhtiön hallitus. Myös perinteinen valtakirja on vaihtoehto turvallisempaan osallistumiseen. Valtakirjalla osakas valtuuttaa toisen henkilön edustamaan itseään kokouksessa.

– Jos taloyhtiössä kuitenkin kokoonnutaan kasvokkain, täytyy huolehtia turvaväleistä ja hygieniasta. Kokoustilaan kannattaa hankkia käsidesiä ja pyytää osallistujia käyttämään mahdollisuuksien mukaan maskia. Paikallisia suosituksia kannattaa seurata tarkkaan, Falck-Hvilstafeldt sanoo.

Tutustu erilaisiin ohjepaketteihin artikkelin alla.

Uutishuoneeseen