Isännöintiliitto mukana uudessa KIRA-InnoHubissa

Isännöintiliitto on mukana uudessa kiinteistöalan järjestöjen perustamassa KIRA-InnoHubissa.

Uusi kiinteistöalan järjestöjen perustama KIRA-InnoHub jatkaa KIRA-digi-kärkihankkeen aloittamaa työtä. Tavoitteena on luoda elinvoimainen, digitaalisia mahdollisuuksia hyödyntävä rakennetun ympäristön ekosysteemi, joka yhdistää yksityisiä ja julkisia toimijoita.

KIRA-InnoHub auttaa rakennetun ympäristön toimijoita innovaatioyhteistyössä muun muassa tutkimusyhteistyöllä ja kehittämällä työkaluja ja toimintatapoja.

– Nyt mukana on myös kansainvälisen verkostoitumisen näkökulma. Meillä on varmasti paljon opittavaa ulkomaisilta ja kansainvälisiltä kira-toimijoilta, sanoo kehityspäällikkö Henrik Tuhkanen Isännöintiliitosta.

Rakennetun ympäristön digitaalisuus ja älykkyys yleistyy Suomessa pikkuhiljaa, mikä muuttaa myös isännöinnin ja asumisen arkea. Esimerkiksi älytalojen isännöinti vaatii täysin uusia toimintamalleja tulevaisuudessa.

Isännöintiliitto on yksi KIRA-Innohubin kymmenestä perustajajäsenestä ja rahoittaa sen toimintaa ensimmäisten kolmen vuoden aikana 60 000 euron suuruisella liittymismaksulla, kuten muutkin perustajajäsenet.

– Hallituksemme on linjannut, että olemme tässä mukana koska haluamme olla alan digitalisaation kärjessä ja mahdollistamassa isännöinnin kehittymistä, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.

KIRA-InnoHubin toiminta käynnistyy alkusyksyn aikana.

KIRA-InnoHubin perustajajäsenet

  • Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry
  • Kiinteistötyönantajat ry
  • Rakennusteollisuus ry
  • Rakennustietosäätiö RTS sr
  • RAKLI ry
  • Suomen Isännöintiliitto ry
  • Suomen Kiinteistöliitto ry
  • Suomen Rakennusinsinöörien liitto RIL ry
  • Suunnittelu- ja konsultoinityritykset SKOL ry
  • Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry