Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa

Sisäministeriö, kirjaamo

kirjaamo@intermin.fi

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa (SM064:00/2015)

Lausunnonantajasta

Isännöintiliitto edustaa laajasti isännöintialaa, sillä jäsenkuntaamme kuuluu yli 500 isännöintiyritystä ja 22 paikallisyhdistystä. Tämä on yli 2/3 Suomen isännöinnistä ja kattaa noin 50 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä 1,5 miljoona suomalaista.

Isännöintiliitto työskentelee isännöinnin tunnettuuden ja arvostuksen parantamiseksi. Kehitämme isännöintiä ja koko kiinteistöalaa yhdessä jäsenten, asiakkaiden ja palveluntarjoajien kanssa.

Lausunto

Isännöintiliitto kiinnittää huomiota lakiluonnoksen 4 luvun 3 §:n, joka koskee henkilötietojen luovuttamista yksityiselle yhteisölle tai henkilölle ja ehdottaa pykälän sanamuotoon ja perusteluihin taloyhtiön (huoneiston hallintaanotto) ja vuokranantajan (vuokrasuhteen purku) tiedonsaannin mahdollistavaa lisäystä.

Taloyhtiöiden – käytännössä taloyhtiötä edustavien isännöitsijän ja hallituksen – sekä myös vuokranantajien haasteena on se, ettei poliisi luovuta mitään kotihälytystehtävän yhteydessä saamiaan tietoja. Nykyinen laintulkinta ja aiempaan verrattuna muuttunut tilanne juontaa juurensa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan vuonna 2011 antamaan päätökseen (Dnro 1354/2/11) ja päätöksen seurauksena tehtyihin poliisin sisäisten ohjeiden päivitykseen. Kuitenkin tiedot siitä, ketkä poliisit huoneistolla kävivät, oliko käynti turha vai vietettiinkö huoneistossa häiritsevää elämää, ja jouduttiinko joitain henkilöitä poistamaan huoneistosta, ovat taloyhtiölle ja vuokranantajalle näyttötaakan takia erittäin tärkeitä huoneiston hallintaanotto- ja vuokrasuhteen purku -tilanteissa. Myös poliisin kutsuminen todistajaksi hallintaanotto- tai vuokrasopimuksen purkuriidassa on käytännössä samasta syystä tällä hetkellä mahdotonta, mikä on taloyhtiön ja vuokranantajan kannalta todellinen epäkohta.

Kiinteistöalan järjestöt ovat yhdessä jo vuonna 2012 kiinnittäneet tulkintaongelmaan huomiota ja tavanneet asian tiimoilta Poliisihallitusta. Lisäksi Isännöintiliitto on saattanut po. epäkohdan oikeusministeriön asettaman EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) puheenjohtaja Pekka Nurmen ja sihteeri Anu Taluksen tietoon.

Katsomme, että epäkohta on korjattava nyt, kun säädetään nimenmaisesti poliisilla olevien henkilötietojen luovuttamisesta, ja ehdotamme, että lakiluonnoksen 4:3.1:n sanamuotoa muutettaisiin seuraavasti:

Poliisi saa luovuttaa henkilötietoja yksityiselle yhteisölle tai henkilölle (vastaanottaja), jos se on asian kiireellisyyden, vaaratilanteen, rikosten ennalta estämisen, omaisuuden omistajalleen palauttamisen ja omaisuudesta huolehtimisen tai tutkinnallisten syiden vuoksi välttämätöntä, eikä tietojen luovuttaminen ole vastoin rekisteröidyn oikeutettua etua.

Lisäksi ehdotamme, että lainkohdan yksityiskohtaisiin perusteluihin lisätään esimerkit taloyhtiön tiedonsaantioikeudesta huoneiston hallintaanottotilanteen näytöksi ja vuokranantajan tiedonsaantisoikeudesta huoneenvuokrasuhteen purkuperusteen näytöksi. Asia on välttämätöntä käsitellä lain esitöissä, koska lakimuutos aiheuttaa epäselvän asiantilan, mikä on huono asia niin taloyhtiön/vuokranantajan kuin myös poliisin kannalta.

Luonnollisesti myös asunto-osakeyhtiölakiin (22.12.2009/1599) ja lakiin asuinhuoneiston vuokrauksesta (31.3.1995/481) on syytä samassa yhteydessä ottaa viittaussäännökset poliisin henkilötietojen käsittelystä annettuun lakiin perustuvasta taloyhtiön ja vuokranantajan tietojensaantioikeudesta.

Helsingissä 28.12.2017

Suomen Isännöintiliitto ry

Jaana Sallmén

lakiasiantuntija, varatuomari

Lisätietoja antaa:

lakiasiantuntija, varatuomari Jaana Sallmén

Isännöintiliitto, PL 1370, 00101 HELSINKI

jaana.sallmen@isannointiliitto.fi