Jäsenten ääni uuteen strategiaan

Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva aikoo selvittää, millaisia toiveita jäsenillä on Isännöintiliitolle. Mielipiteensä voi kertoa esimerkiksi verkkokyselyssä.

Isännöintiliiton uusi strategiakausi käynnistyy vuonna 2021. Uuden strategian on määrä tulla hyväksyttäväksi ensi kevään liittokokouksessa.

Syyskuun alussa aloittanut Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva kertoo, että uusi strategia on entistä jäsenlähtöisempi ja konkreettisempi.

Ennen strategiatyöhön ryhtymistä toimitusjohtaja selvittää, mitä jäsenet Isännöintiliitolta toivovat. Lokakuussa avautuu verkkokysely aiheesta.

– Kun olemme saaneet jäsenten vastaukset, on helpompi valita, mitkä aihealueet nostetaan keihäänkärjiksi esimerkiksi edunvalvontatyössä. Samalla saamme ideoita siihen, mihin suuntaan jäsenpalveluita kannattaa kehittää, Koro-Kanerva sanoo.

Muun muassa työaikaan ja jaksamiseen liittyvät kysymykset puhututtavat isännöintialaa. Strategiassa on mahdollista ottaa kantaa siihen, aiotaanko näitä kysymyksiä jatkossa edistää edunvalvontatyössä aiempaa enemmän.
Uuteen strategiaan kirjataan myös se, pitäisikö vaikkapa Isännöintiliiton näkyä jälleen enemmän mediassa tai halutaanko liitosta kehittää asumisasioiden vaikuttaja pelkän isännöintiin keskittymisen sijaan.

Toimitusjohtaja tavattavissa

Isännöintiliiton johto ja asiantuntijat keräävät jäsenten näkemyksiä myös tapaamalla jäseniä syksyn mittaan. Koro-
Kanerva osallistuu syksyn Lisävirtaa isännöintiin -tilaisuuksiin ympäri Suomen. Häntä voi käydä jututtamassa myös muissa paikallistapahtumissa, kuten Kiinteistöliiton kanssa yhteistyössä toteutettavassa Taloyhtiö-­tapahtumassa Oulussa.

– Näen tärkeänä jäsenkentän kuulemisen laajasti, koska Isännöintiliitto edustaa koko toimialaa, sanoo Koro-Kanerva.

Näen tärkeänä jäsenkentän kuulemisen laajasti, koska Isännöintiliitto edustaa koko toimialaa.

Yhteistyötä lisää

Koro-Kanervan mukaan Isännöintiliitto lisää jatkossa yhteistyötä eri toimijoiden kesken, ja vanhoista vastakkaisasetteluista pyritään eroon. Sidosryhmien ja Palveluverkoston kanssa tehdään jatkossa entistä tiiviimmin töitä yhdessä.

– Mitä laajempaa sidosryhmäyhteistyötä järjestötasolla tehdään, sitä paremmin kiinteistöalan yhteisiä tavoitteita saavutetaan. Tämän ei tarvitse tarkoittaa pehmoilua, tai ettei meillä olisi omaa agendaa, Koro-Kanerva linjaa.
Isännöintiliiton jäsenet ovat jo aiemmin toivoneet yhteistyön vahvempaa painottamista, ja yhteistyö on valittu myös parhaillaan käynnissä olevan 15-vuotis­juhlavuoden teemaksi.

Ei pöytälaatikkoon pölyttymään

Uusi toimitusjohtaja haluaa strategiasta sellaisen, joka alkaa ohjata Isännöintiliiton tekemistä entistä konkreettisemmin. Hän aikoo tehdä strategiasta arkisen työkalun, jonka lukiessaan myös jäsen ymmärtää, mitä asioita liitto tekee ja ajaa eteenpäin.

Osallistu strategiakyselyyn sähköpostilla saamastasi linkistä.