Aluehuoltoyhtiö tuuletti ilmettään

Hakunilan Huolto teki brändiuudistuksen, ja uusi Asuma Palvelut kehittää toimintaansa asiakaspalaute edellä.

Antti Syrjälä kertoo, että uusi nimi ja yritysilme herättivät kiinnostuksen uusissa asukkaissa.

Vantaalaisen Hakunilan Huollon asiakkaat ovat totutelleet tänä vuonna uuden näköiseen yritykseen. Vaikka Kaupparekisterissä yritys on edelleen Hakunilan Huolto Oy, toimintaa pyöritetään nyt Asuma Palvelut –nimi edellä.

Toimitusjohtaja Antti Syrjälä kertoo, että kunniakas vanha nimi antaa nykytoiminasta väärän käsityksen. Nuoremmat ymmärtävät sen autohuoltoliikkeeksi, ja vanhemmat olettavat, että yhtiö myy palvelujaan vain Hakunilassa omistajilleen.

– Oli haastavaa markkinoida yritystä tällä nimellä, Syrjälä kertoo.

Kuvat: Juho Kuva

Yhteen toimialaan viittaava nimi ei auttanut siinäkään, kun piti markkinoida kiinteistöhuollon lisäksi kolmea muutakin liiketoimintaa: isännöintiä, siivousta sekä kiinteistöjen asiantuntijapalveluja.

Vuoden 2017 syksyllä Syrjälä lähti miettimään ratkaisua. Hän ei olettanut, että yhtiön oma osaaminen riittäisi kokonaiseen brändiuudistukseen, vaan otti yhteyttä mainostoimistoon. Yhtiön uusi nimi Asuma Palvelut ja ilme ovat kotoisin mainostoimisto Kari Eklund – DM:ltä. Logo vaihtui 1970-luvun mustista pölkkykirjaimista ja tornitaloista värikkäisiin harjakattoihin. Eri liiketoimialat saivat samalla nimekseen Asuma Huolto, Asuma Isännöinti, Asuma Siivous ja Asuma Business.

– Asuma-nimi viittaa asuma-alueeseen, asumapaikkaan. Se ei ole englantia eikä tekolatinaa. Haluamme puhua edelleen suomea, Syrjälä sanoo.

HYÖDYNNÄ ASIAKASPALAUTE

  • Paneudu kritiikin kohteisiin, niin voit parhaimmillaan päästä tulipalojen sammuttelusta suunnitelmallisuuteen.
  • Kiitosten kohteisiin kannattaa panostaa, mutta ei tuudittautua.
  • Ylitä asiakkaan odotukset, luot uskollisia asiakassuhteita.
  • Etsi palautteesta, mikä eri asiakas­ryhmille on tärkeää.

Vinkit antoi Isännöintiliiton kehityspäällikkö Reetta Yrttimaa.

Vääriltä huhuilta siivet poikki

Syrjälä tuli Hakunilan Huoltoon kesällä 2017. Hän on itse ollut kaksi kertaa yrityskauppatilanteessa ja muistaa hyvin, miltä tuntui kun kunnollista keskustelua henkilöstön kanssa välteltiin, vaikka ihmisiä hermostutti oman työnsä kohtalo.

– Tämä olisi voinut kääntyä niin, että henkilöstö olisi virheellisesti tulkinnut, että uusi toimitusjohtaja laittaa firman lihoiksi, Syrjälä kertoo.

Hakunilan Huollossa Syrjälä halusi mukaan työhyvinvointiyhtiö Hälsan huolehtimaan henkilöstön hyvinvoinnista brändimuutoksessa. Hän kertoo, että itsenäisyyspäivän aattona viime vuonna henki­löstö luuli tulevansa aamulla tavalliseen tyky-päivään, mutta saikin kuulla uutisen brändiuudistuksesta. Syrjälän mukaan ihmiset yllättyivät, mutta positiivisella tavalla. Samana iltapäivänä tieto uudistuksesta lähti asiakkaille ja medialle.

Syrjälä ei ollut epäilystensä kanssa aivan hakoteillä, sillä somekanavissa ryöp­sähti hetkeksi arvailu yhtiön myynnistä. Nopea kommentteihin vastaaminen kuitenkin katkaisi huhuilta siivet.

Asiakaskokemus ohjaa uudistustyötä

Hakunilan Huolto teki 50-vuotisjuhlakirjan, jossa kerrotaan myös uudistuksista.

Asiakkailta saatu palaute ohjaa Asuma Palveluiden seuraavia askelia. Kun vuosi brändiuudistuksesta vuodenvaihteessa täyttyy, yhtiö teettää ammattikorkeakoulu Metropolian kanssa kyselyn, jossa selvitetään asiakkaiden ajatuksia brändiuudistuksesta.

Parhaillaan Asuma Palveluissa otetaan käyttöön myös pikapalautetta hallitusten kokouksiin. Hallitusjäsenet voivat jatkossa antaa palautetta välittömästi kokouksen jälkeen kosketusnäytöllä. Taloyhtiöiden osakkaiden mielipiteitä selvitetään
Talokysely.fi –työkalulla.

– Tulemme kokeilemaan myös asiakas­raatia. Se tulee koostumaan ainakin alkuvaiheessa hallitusten jäsenistä, koska he ymmärtävät parhaiten, mitä meidän toimintamme tarkoittaa, Syrjälä sanoo.

Entä miltä ensimmäiset tulokset näyttävät uusasiakashankinnassa:  auttoiko brändin kirkastaminen?

– Sanotaan, että kolmestakymmenestä tarjouspyynnöstä kymmenen on tullut siksi, että on kiinnostuttu uudesta  brändistä. Pidän sitä ensimmäisen vuo­den saldoksi erittäin hyvänä, Syrjälä hymyilee.

Asiakaslähtöisyys vaatii tietoa tuekseen.
Lue lisää: isannointiliitto.fi/talokysely