Inhimillisyyttä ei saa hukata isännöinnistä

Juha Lahtinen Kiinteistötarina
Juha Lahtinen haluaa säilyttää inhimillisyyden asiakassuhteissaan. Kuva: Olli-Pekka Latvala

Pelastusalalta isännöintiin vaihtanut Juha Lahtinen kasvattaa isännöintiyritystä Tampereella ja muistuttaa, että isännöinti on ihmisiä varten.

Isännöintiala on murroksessa monessa mielessä. Yksi niistä on asiakassuhde. Tamperelaisen isännöitsijä Juha Lahtisen mielestä isännöintialan pitäisi miettiä enemmän, miten se säilyttäisi asiakasläheisyyden.

– Pelkään, että palvelu koneellistuu. Inhimillisyyttä ei saa hukata tästä. Aina kun ihmisiä on läsnä, pitää jonkinlainen ihmiskontakti olla, hän sanoo.

Perinteisesti isännöitsjät ovat olleet niin tiiviisti yhteyksissä asiakkaisiinsa, että osasta on voinut tulla jopa perhetuttuja. Nykyään palvelumalleja on useampia, ja joskus asiakaskokemus pääsee kärsimään.

– Asiakkaat haluavat nopeaa palvelua, koska heidän asiansa on sillä hetkellä maailman tärkein asia, Lahtinen sanoo.

Hänen visiossaan kaikkea ohjaa asiakaslähtöisyys ja nopea reagointi asiakkaiden yhteydenottoihin.

– Ei mene kiireitten piikkiin, jos ei kahteen kuukauteen palaa asiaan. Olemme kuitenkin palvelualalla.

Lahtinen vaihtoi pelastusalan isännöintiin kaksi vuotta sitten. Hänen perustamansa Kiinteistötarina Isännöinti Oy palkkasi vastikään toisen isännöitsijänsä, ja tavoitteena on kasvaa nopeasti.

Isännöitsijän voimavara on olla avuksi

Nopea reagointi tarkoittaa Lahtiselle pirstaleisia työpäiviä. Se vaatii hyvää ennakkosuunnittelua.

– Yksi isännöitsijän tärkeimmistä taidoista on tehtävien priorisointi, Lahtinen sanoo.

Päivien pirstaleisuus ja ihmisten yhteydenotot ovat Lahtiselle työn suola.

– Sitä on pidettävä voimavarana, että ihmiset pyytävät apua. On aika hieno asia, että pystyy palvelemaan ja auttamaan ihmisiä. Kun siitä nauttii, se auttaa jaksamaan.

Maaliskuisena keskiviikkona Lahtinen valmisteli yhtiökokouksia. Edellisenä iltana hän oli pitänyt kolmen kiinteistöyhtiön hallituksille tilinpäätöskokoukset, joissa vierähti ilta neljästä kahdeksaan. Kokouksissa käsitellyt tilinpäätökset piti lähettää kirjanpitäjältä saatujen aineistojen kanssa tilintarkastajalle seuraavana iltapäivänä.

Päivän aikana Lahtinen aikoi vielä tehdä kaksi isännöitsijäntodistusta, tilata asiakkaille avaimia ja varata edellisillan kokousten päättämille yhtiökokouksille kokoustilat. Samoihin yhtiökokouksiin piti vielä hioa hallituksille talousarvioehdotukset ja kunnossapitotarveselvitykset sekä tehdä esityslistat.

Hyvä isännöitsijä verkostoituu

Isännöitsijäksi voi kouluttautua monta reittiä esimerkiksi aikuiskoulutuksessa, mutta Lahtisen mielestä on tärkeää, että pohjalla on joku muu koulutus. Vielä tärkeämpää on jatkokoulutus.

– Ajan hermolla pysyminen on yksi välttämättömyys isännöitsijän tehtävissä, hän sanoo.

Isännöintiliitto kouluttaa ja tiedottaa jäseniään alan lakimuutoksista ja viranomaispäätöksistä, ja lisäksi Lahtinen seuraa isännöintialan kirjoituksia ja keskusteluja.

– Pirkanmaalla on myös aika hyvä verkosto, jossa uusista asioista kuulee kollegoilta, hän sanoo.

Juttu on osa #isännöinti2018-sarjaa. Lue muut osat täältä.

Uutishuoneeseen