Isännöintiliiton kysely: Yhtiökokousten pitäminen jakaa mielipiteitä

Isännöitsijät arvioivat nyt taloyhtiön tilanteen ja valmiuden mukaan, miten yhtiökokous järjestetään koronarajoitusten aikana. Kokouksia pidetään etäyhteyksien avulla, jos taloyhtiön korjaus- tai taloustilanne sitä vaatii ja se on mahdollista osakkaille. Osa siirtää kokoukset suosiolla myöhäisempään ajankohtaan. Asia selviää Isännöintiliiton jäsenilleen tällä viikolla tekemästä kyselystä.

Yhtiökokousaika on käsillä, mutta perinteinen kokoontuminen ei koronaepidemian vuoksi ole mahdollista. Taloyhtiöissä pohditaan, miten yhtiökokousten järjestäminen ja päätöksenteko onnistuvat. Mielipiteet jakautuvat voimakkaasti: osa kannattaa kokouksen siirtämistä, osa suosii kokouksen järjestämistä etäyhteyksien avulla.

Isännöintiliiton jäsenkyselyn mukaan 34 prosenttia vastaajista aikoo siirtää yhtiökokoukset epidemian jälkeiseen aikaan ja 10 prosenttia pitää ne etäkokouksina. Enemmistö eli 56 prosenttia vastaajista soveltaa kumpaakin vaihtoehtoa taloyhtiön tilanteen mukaan.

Vastausten kirjosta näkyy, että isännöintiyritysten välillä on isoja eroja siinä, millä perusteella valinta tehdään. Valintoja tehdään esimerkiksi sen mukaan, ovatko käsiteltävät asiat pieniä ja rutiininomaisia, vai isoja ja keskustelua vaativia.

Myös taloyhtiön tilanne vaikuttaa valintaan. Etäyhteyksien voi ajatella sopivan parhaiten yksinkertaisten kokousten järjestämiseen, mutta joissakin yhtiöissä täytyy päättää isoistakin asioista etäyhteyksin, jos talossa on esimerkiksi akuutti korjaustarve. Joissakin taloyhtiöissä kokouksia siirretään, koska yhtiössä on suuri määrä ikäihmisiä tai erityisen riitaisa tilanne.

– Isännöitsijät tuntevat yleisesti ottaen taloyhtiönsä hyvin ja osaavat erilaisissa tilanteissa suositella, kannattaako yhtiökokous pitää etäyhteyksien avulla vai siirtää. Kaikenlaista fyysistä kokoustiloihin kokoontumista pitää kuitenkin välttää kaikissa taloyhtiöissä. Kyseessä on niin osakkaiden kuin isännöitsijöidenkin terveys, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo.

Lain mukaan yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Käytännössä ylityksestä ei seuraa sanktioita, kun siirtämisen syynä on koronan aiheuttama poikkeustilanne.

Syksylle odotettavissa kokousruuhkaa

Osakkaiden valmius etäyhteyksien käyttöön herättää paljon keskustelua ja tunteita. Sähköiseen kokoukseen pääsevät osallistumaan esimerkiksi kaukana asuvat tai hektistä lapsiperhearkea elävät, mutta toisaalta se voi karsia osallistujista ne, jotka eivät pysty nopeasti opettelemaan uutta, sähköistä toimintatapaa.

Monessa taloyhtiössä pyritään järjestämään kokouksia etäyhteyksien avulla etenkin silloin, jos taloyhtiön talous tai korjaustarve niin vaatii. Moni kyselyyn vastanneista ennakoi, että syksyllä tarvitaan suurempia muutoksia esimerkiksi vastikkeisiin, jos yhtiökokousten päätöksiä ei tehdä nyt. Silloin valmistelutyö pitää tehdä uudestaan ja kokoukset kasautuvat. Tällä hetkellä on myös vaikea arvioida sitä, milloin kokouksia voidaan taas pitää normaalisti.

Kyselyn vastauksista käy selvästi ilmi, että jotkut taloyhtiöt ovat vaiheessa, jossa yhtiökokous on pelkkä muodollisuus. Tällä hetkellä kevyin lain mahdollistama toimintatapa on se, että fyysinen kokous jätetään yksimielisesti pitämättä ja päätettävät asiat vain pöytäkirjataan kaikkien suostumuksin ja allekirjoituksin.

– Tämä toimii erityisesti pienissä taloyhtiöissä, joissa on päätettävänä vain yhtiöjärjestyksen vuosittaiset asiat ja nykyiseen hallitukseen ollaan tyytyväisiä, Koro-Kanerva sanoo.

Kyselyyn vastasi 367 Isännöintiliiton jäsentä.

Lisätietoja:

Mia Koro-Kanerva
toimitusjohtaja
Isännöintiliitto
050 303 1615
mia.koro-kanerva@isannointiliitto.fi