Isännöintiliitto tuomitsee alan epäeettisen toiminnan ja kehottaa tuomaan sidonnaisuudet avoimesti esille

Yle uutisoi isännöintiyrityksestä tehdyistä kanteluista, joissa Isännöinnin Auktorisointi ISA ry on antanut isännöintiyritykselle varoitukset isännöinnin esteellisyydestä. Kahdessa eri tapauksessa isännöintiyrityksen työntekijöitä oli valittu taloyhtiön hallitukseen. Kyseiset työntekijät eivät olleet jäävänneet itseään, kun taloyhtiön isännöinnin jatkosta päätettiin ja valinta kohdistui hallituksen jäsenten työnantajaan. Isännöintiliitto tuomitsee jääviyden ohittamisen.   

– Onneksi vastaavia isännöinnin jääviyspuutteita ei ilmene paljon, mutta jokainen tapaus rapauttaa isännöinnin luotettavuutta. Toiminta ei ollut lain vastaista, mutta isännöinnin eettisten ohjeiden ja hyvän hallintotavan vastaista se oli. Henkilöiden olisi pitänyt jäävätä itsensä asian käsittelystä, toteaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Taloyhtiön isännöitsijän ja hallituksen jäsenen pitää jäävätä itsensä myös työnantajansa konsernilta tehtävistä ostoista, kun taloyhtiö tekee hankintapäätöksiä. Sama koskee muitakin yrityksiä, joihin samantyyppisiä sidonnaisuuksia on. Tällaisia yrityksiä voi sinänsä kuitenkin käyttää, kunhan kilpailutus hoidetaan kunnolla ja avoimesti.

– Välttämättä ongelma ei ole, että sidonnaisuuksia on, vaan se, jos niistä ei avoimesti kerrota ja jääväämisiä ei kokouksissa tehdä. Niin taloyhtiön hallituksen kuin isännöinninkin mahdolliset sidonnaisuudet pitää tuoda avoimesti esille, kun taloyhtiö hankkii palveluja ja jääväämiset hoitaa asianmukaisesti.  Osakkaiden pitää aina voida luottaa taloyhtiön hallituksen ja isännöinnin lojaalisuuteen taloyhtiölle. Myös silloin jos taloyhtiön hallituksessa on isännöintiyrityksen edustajia, Koro-Kanerva tarkentaa.

Isännöintialan ohjeistuksia uudistetaan ja valvontaa kiristetään

Jutusta seuranneen keskustelun keskeinen kysymys oli, miten Isännöinnin Auktorisointiyhdistys oli antanut samantyyppisestä asiasta varoituksia, mutta niillä ei näytä olleen tehoa. Isännöintiliitto on tunnistanut jo aiemmin tarpeen valvontajärjestelmän uudistamiseen.

– Olemme uudistamassa valvontajärjestelmää tulevan vuoden aikana. Järjestelmän pitää olla tehokas, tunnettu ja sillä pitää olla julkinen luotettavuus. Nämä ovat muutoksen ajureita.

Lisäksi Isännöintiliitto uudistaa parhaillaan alan eettisiä ohjeita yhteistyössä Kiinteistöliiton, Raklin ja Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n kanssa. Uudistuneet ohjeet on tarkoitus ottaa käyttöön alkuvuonna.

– Uudistuvissa ohjeissa käsitellään asioita, jotka liittyvät isännöinnin luotettavuuden suurimpiin riskeihin ja heikkouksiin. Näihin kuuluvat muun muassa isännöinnin sidonnaisuudet, Koro-Kanerva kertoo.

Lisätietoja

Mia Koro-Kanerva
Toimitusjohtaja, Isännöintiliitto
p. 050 303 1615
mia.koro-kanerva@isannointiliitto.fi

Uutishuoneeseen