Takaisin Isännöintiliitto : Kun osakas päättää ryhtyä remonttiin, pienestä unohduksesta voi syntyä iso lasku Kun osakas päättää ryhtyä remonttiin, pienestä unohduksesta voi syntyä iso lasku Medialle Julkaistu: 30.8.2024 Tunnetusti moni asukas haluaa päivittää asuntonsa ilmettä, jos tulossa on juhlat, asunnon myynti tai lapset ovat juuri muuttaneet pois kotoa. Osa ryhtyy itse työhön ja osa taas tilaa remontin ulkopuoliselta. Suunnittelun, aikatauluttamisen ja budjetoinnin yhteydessä saattaa kuitenkin unohtua se tärkein, eli muutostyöilmoituksen tekeminen taloyhtiölle. Kaikissa taloyhtiössä tehtävissä remonteissa on lain mukaan noudatettava hyvää rakennustapaa. Tämä koskee myös osakkaan itse tekemiä tai teettämiä remontteja omassa asunnossaan. Taloyhtiöllä on oikeus valvoa, ettei muutostyöstä aiheudu vahinkoa rakennukselle ja että taloyhtiön asettamia ehtoja remontissa noudatetaan. – Osakkaan on ilmoitettava taloyhtiölle kirjallisesti etukäteen huoneistoremontistaan, poikkeuksena hyvin pienet remontit, kuten esimerkiksi tapetointi. Tämän jälkeen hallitus ja isännöitsijä käyvät osakkaan muutostyöilmoituksen läpi ja pyytävät tarvittaessa lisäselvityksiä. Tähän osakkaan on hyvä varata riittävästi aikaa, koska suunnitelmiin tutustuminen ja arvioiminen vievät aikaa. Eli jos tällä viikolla remonttimiehet ovat jo tulossa, ollaan myöhässä, kertoo Isännöintiliiton johtava lakiasiantuntija Jenni Valkama. On myös osakkaan oma etu ilmoittaa remontista Tieto osakkaan ilmoittamista muutostöistä tallennetaan taloyhtiön ylläpitämään remonttirekisteriin ja lisäksi niistä on mainittava isännöitsijätodistuksella. Asunnon myyntitilanteessa isännöitsijäntodistus on ostajan kannalta tärkein dokumentti, johon kannattaa perehtyä huolellisesti. Niistä huoneistoremonteista tai muutostöistä, joita ei ole taloyhtiölle ilmoitettu, ei myöskään löydy tietoa isännöitsijätodistuksesta. – Kyllä tällaisia tapauksia, joissa ilmoitus remontista on jäänyt tekemättä, tulee isännöinnissä esille tasaisesti. Asia voi tulla ilmi vuosienkin päästä joko asunnon myyntitilanteessa tai jos taloyhtiössä suunnitellaan remonttia ja siinä yhteydessä huomataan, että jokin huoneisto poikkeaakin muista, kertoo Valkama. Kun taloyhtiölle ei ole asiamukaisesti ilmoitettu remontista eikä taloyhtiö siten ole voinut valvoa osakkaan remonttia, saattaa sillä olla vaikutusta osakkaan kunnossapitovastuuseen. Tämä voi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi asuntokauppatilanteessa. On myös mahdollista, että osakas laiminlyö muutostyöilmoituksen tekemisen lisäksi myös velvollisuutensa huolehtia esimerkiksi asbestikartoituksen tekemisestä. – Jos osakkaan omatoiminen remontti paljastuu vasta purkutöiden suorittamisen jälkeen ja asbestia joudutaan puhdistamaan yhtiön tiloista tai muista huoneistoista, on velvollisuutensa laiminlyönyt osakas vastuussa aiheutuvista kustannuksista. Pahimmillaan ilmoittamatta jääneestä remontista tai muista remontintiin liittyvien velvoitteiden laiminlyönneistä voi siis seurata osakkaalle iso hintalappu, toteaa Valkama. – On siis myös remonttia tekevän osakkaan etu, että hän ilmoittaa kaikista muutostöistään taloyhtiölle, näin moni epäselvyys tai riita-asia jää syntymättä, summaa Valkama. Kuva: Adobe Stock