Digitaalisuus lisää asiakkaiden vaatimuksia

Nokian ex-johtaja Anssi Vanjoki oli pääpuhujana isännöintialan digiseminaarissa lokakuussa. Digitaalista liiketoimintaa vuosikymmeniä johtanut Vanjoki muistutti, että jokainen ala tulee kokemaan digitaalisen myllerryksen. Muutoksen veturina on kuluttajien tahto.

Anssi Vanjoki puhui Isännöinti Goes Digissä Vanhalla ylioppilastalolla lokakuussa 2018. Kuva: Aki Salo.

– Teidän asiakkaanne tulevat edellyttämään samoja toimintatapoja, jotka ovat käytössä jo muilla aloilla. Isännöinti ei tule olemaan digitalisaation ajuri, mutta pitää mennä oikea-aikaisesti kehityksen mukana, hän kannusti kuulijoita.

Vanjoki totesi, kaikki eivät tule selviämään digitalisaatiosta.

– Digitalisaatiossa on voittajia ja häviäjiä. Digimurroksen jälkeen jäljellä on vähemmän yrityksiä kuin sitä ennen.

Alusta vie tehtäviä ja tuo mahdollisuuksia

Kehitys vie Vanjoen mukaan ainakin kohti älytaloja, koneoppimista ja tiedon louhintaa. Rutinoitunut digijohtaja näki tammikuussa avattavan osakehuoneistorekisterin tuovan isoja muutoksia isännöintiin.

– Sehän on platform, alusta, joka tulee viemään isoja paloja isännöinnin nykyisestä liiketoiminnasta! Isännöintiyrityksissä pitäisi nyt pysähtyä miettimään, mitä se vie tullessaan, mutta myös mitä se tuo.

Vanjoen mukaan entistä vapaammin käyttöön tuleva huoneistotieto tasoittaa pelikenttää isännöinnin ulkopuolisille toimijoille.

– Osakehuoneistorekisterillä on mahdollisuus tehostaa isännöintiä esimerkiksi automatisoimalla tiedon käsittelyä. Kustannukset putoavat aivan mielettömästi, hän visioi.

Asiakkaiden vaatimukset huomioitava

Käyttäjien odotusten muutokset heijastuvat jo nyt isännöintiin. Muilta aloilta tutuksi tulleita asiointi- ja toimintatapoja halutaan myös asumisen palveluihin. Vanjoki puhui globaalista liikkeestä nimeltä 3H.

– Asiat halutaan Heti, Helposti ja Halvalla. Kyseessä on pysäyttämätön liike.

Nuoriso ja nuoret aikuiset ovat liikkeen eteenpäin ajava voima. Vanjoen mukaan vaikein asiakasjoukko on – yllätys, yllätys – keski-ikäiset.

– He ovat opetelleet vaikeimman tavan tehdä asioita ja heillä on varaa tehdä niin. Nuoret oppivat uuden ja helpoimman tavan, vanhukset ottavat taas kaiken mahdollisen avun vastaan mitä saavat.

Asiakas on aina oikeassa, Vanjoki sanoi. Jos sinun yrityksesi ei pysty tarjoamaan sitä mitä asiakas haluaa, joku muu yritys pystyy kyllä.

Teksti: Aki Salo

Uutishuoneeseen