Johtaja tarvitsee aikaa kehitystyölle

Isännöitsijä Risto Pöysä johtaa toista vuotta Kouvolan alueella toimivaa Isännöintikolmiota toimitusjohtajan roolissa. Nykyisiin tehtäviinsä Pöysä siirtyi Realia Isännöinti Oy:n aluejohtajan tehtävistä, ja taustalla on myös 15 vuotta isännöitsijän työtä.

Risto Pöysä, kuva: Jani Mahkonen

– Isännöintikolmioon haluttiin johtaja, jolla olisi enemmän mahdollisuuksia keskittyä johtamis- ja kehitystyöhön. Aiempi toimitusjohtaja oli ollut päätoimisesti isännöitsijä. Minun ajastani kaksi kolmasosaa kuluu johtamiseen ja yksi kolmasosa isännöintityöhön, kertoo Pöysä.

Itselleni tärkeä osa johtamista on kehittäminen ja uusien ratkaisujen hakeminen.

Hän pitää tilannettaan isännöintiyrityksen johtajana keskimääräistä parempana, sillä johtamiselle ja siihen liittyvälle ajatustyölle on varattu riittävästi aikaa.

– Itselleni tärkeä osa johtamista on kehittäminen ja uusien ratkaisujen hakeminen. Tärkeää on myös toimintaedellytysten mahdollistaminen koko työtiimille, sillä asiat menevät eteenpäin vain, jos ihmiset viihtyvät työssään, Pöysä kuvailee motivaattoreitaan.

Asiat kannattaa perustella alaisille

Pöysä pitää yrityksensä vahvuutena avoimuutta. Pienehkössä kahdentoista hengen organisaatiossa ihmiset tapaavat päivittäin, jolloin esiin tulleista asioista voidaan keskustella saman tien. Toki käytössä on myös normaalit palaverit, kehityskeskustelut sekä tarpeen tullen esimerkiksi mielipidemittaukset.

Kommunikaatio on Pöysän mukaan keskeinen osa johtamista, sillä johtajan tärkeimpiä tehtäviä on motivointi ja tiedon jakaminen.

– Kun muistaa perustella kehityshankkeet alaisille, heidät saa paremmin mukaan. Jos vain julistaisi, että ”nyt aletaan tehdä näin”, se ei toimisi, Pöysä muistuttaa.

Johtamisen haasteita

Pöysä on tyytyväinen omassa toimessaan mutta myöntää, että monissa isännöintiyrityksissä johtamiseen voi sisältyä haasteita.

– Isännöinti on konservatiivinen ala ja uusien asioiden tuominen voi olla haastavaa. Isännöitsijät ovat tottuneet johtamaan omia asiakkuuksiaan, ja johtajien johtaminen voi asettaa haasteita yhteisen fokuksen löytymiselle. Jos alaisia on paljon, on myös useampia mielipiteitä, Pöysä pohtii.

Pienen pähkäilyn jälkeen Pöysä löytää myös omasta työstään kehityskohteen:

– Pidän työntekijöistäni ja heidän jaksamisestaan huolta, mutta itse olen huono esimerkki siinä, etten muka tarvitsisi lomaa. Teen mielelläni töihini liittyvää ajatustyötä ja usein se jatkuu vielä unissanikin, Pöysä muotoilee ja lupaa seuraavalla viikolla jäädä ansaitulle kesälomalle.

Artkkeli on osa juttusarjaa, jossa isännöintialan johtajat kertovat ajatuksiaan esimiestyöstä ja johtajuudesta.